Kolumni

Voihan Venäjä

Kuva: Jarno Pellinen
KENTÄN LAIDALTA

Viime viikolla uutisoitiin isosti siitä, miten Venäjä ja Valko-Venäjä saavat palata jääkiekon arvoturnauksiin.

Kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS vapautti Venäjän ja Valko-Venäjän pannasta, ja määräsi kaksikolle vapaan pääsyn mukaan IIHF:n jääkiekkotoimintaan maajoukkuetasolla.

Suomessa uutinen otettiin vastaan tyrmistyneenä, eikä Suomi ollut ainut maa. Kukaan maa ei vielä ole ilmoittanut boikotoivansa mitään arvokisoja, jos Venäjä saa osallistua. Latviassa tosin maan oma laki on kieltänyt Latviaa pelaamasta kumpaakaan maata vastaan.

Huhuja on ollut, että Saksa voisi kieltäytyä järjestämästä ensi kevään MM-kisoja, mutta toistaiseksi mitään konkreettista ei ole tapahtunut mistään suunnalta.

Venäjä on suljettu monista muistakin tapahtumista, kuten olympialaisista, jalkapallosta, koripallosta. Joissakin lajeissa on nähty Venäjän joukkueita mukana, mutta ihan tarkkaa listaa en tästä löytänyt, mutta niitä kuitenkin on.

IIHF:lle tehty tuomio saattaa – ja varmasti avaa muissakin lajeissa Venäjän pääsyn jälleen mukaan arvokisoihin. Olisi erikoista, että CAS määrää yhteen lajiin Venäjän pääsyn, mutta ei tekisi niin muiden lajien osalta.

"Ei mitään kritiikkiä, ei uhkauksia boikotoinnista, ei mitään poikkiteloin asettumista."

Oletan, että muutamien viikkojen sisään muissakin lajeissa tämä otetaan ennakkopäätöksenä, ja valituksia tehdään Venäjän toimesta muita lajiliittoja kohtaan.

Seuraavat viikot ja kuukaudet ovat varmasti erikoisia aikoja. Vapautetaanko Venäjä muissakin lajeissa? Nähdäänkö boikotteja muiden maiden toimesta? Evätäänkö Venäjän osallistuminen esimerkiksi urheilijoiden maahantulokielloilla?

Vuotta ennen viime talviolympialaisia NHL järjesti All-Stars tapahtumansa sijaan neljän maan jääkiekkoturnauksen nimeltä 4Nations.

Yli 10 vuoden poissaolon jälkeen NHL palasi kansainvälisen huippujääkiekon saralle, ja salli taasen pelaajiensa osallistumisen Olympialaisiin, ja 4Nations oli täydellinen käyntikortti paluulle. Sitäkin turnausta varjosti Venäjän sotatoimet.

Suomi ja Ruotsi ilmoittivat heti jäävänsä pois, jos Venäjä kutsutaan mukaan. Ei kutsuttu. Nyt Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen on jo avannut sanaisen arkkunsa, ja ei ole mitenkään tuominnut päätöstä.

Sama mies, joka uhkasi heti jättäytyä pois 4 Nationsista, on lähinnä vain voivotellut tilannetta. Ei mitään kritiikkiä, ei uhkauksia boikotoinnista, ei mitään poikkiteloin asettumista.

Ei malttanut Heikki odottaa edes minkään tahon virallisia linjauksia, ennen kuin vapautti sisäisen joojoo-miehensä toteamaan, että se on, mitä se on, ja näillä mennään.

Pasi RoimelaUrheilun asiantuntija