Nykyään tulee televisiosta, varsinkin Ylen kanavilta paljon erilaisia luontoaiheisia ohjelmia. Olen laskenut, että yhden päivän aikana on tullut jopa viisitoistakin ohjelmaa, joko ympäristöön taikka sitten eläimiin liittyviä. Paneekin miettimään, mihin tällaisten ohjelmien runsas määrä perustuu. Pyritäänkö tällä tavalla saamaan television katselijat huolestumaan ympäristömme tilasta, joita erilaiset luonnonsuojelu- ja eläinaktivistijärjestöt tuovat esiin jokaisen asian yhteydessä, missä se on vain mahdollista ja että kaikki olisi ihmisten aikaansaamaa ja syyttävä sormi useinkin osoittaa tänne maaseudulle.
Me maaseudulla asuvat olemme kuuleman mukaan vastuuntunnottomasti saaneet ympäristömme katastrofin partaalle. Suurin syy on ollut maatalous, niin peltoviljelyn kuin tuotantoeläinten hoitamisessa, rahan himossa kun ei ole välitetty, mihin tilaan maaseudun luonto, ympäristö ja arvokas villieläinkanta on joutunut.
Mutta sitä ei kuitenkaan huomioida, että juuri tämä maatalous on tuottanut ja vastannut maamme ruuan omavaraisuudesta jo viimeisten vuosikymmenien ajan, varsinkin kun on kyseessä perusruoka. Se ruoka, jota ei pystytä kotimaassa tuottamaan, ei välttämättä näy tavallisten perheitten arkisessa ruokapöydässä, vaan sitä syödään sellaisissa pöydissä, kun halutaan olla niin eksoottisia, eikä välitetä siitä millä tavalla ruoka on tuotettu, minkälaisissa olosuhteissa ja paljonko ympäristöä on rasitettu, tuhottu ja minkälaisella työvoimalla.
Meillä erilaiset luonto- ja ympäristöjärjestöjen tutkijat tuovat jatkuvasti esiin uutta negatiivista tutkimustietoa, kuinka maaseudulla vieläkin vastuuntunnottomat elinkeinon harjoittajat, niin maa- kuin metsätaloudessa ja niiden jalostuksessa saavat aikaan uhkaavaa luontokatoa, ilmaston tilan kuin myös luonnon monipuolisuuden suhteen. Näitä yksipuolisia tutkimustietoja viedään sitten meidän kuin myös EU:n päättäjien tietoon, joista sitten varsinkin EU-päättäjät tekevät sääntöjä, joita meidän kansalliset päättäjät tukevat, millä sitten voidaan yhä enemmän kiristää jo ahdingossa olevaa maaseutua ja viedä yrittäjiltä itsemääräämisoikeudet.
Nyt viimeisin huolenaihe luontokadosta tuli, kun metsistämme on katoamassa erilaisia kääpälajeja, jotka ovat kuulemma tärkeitä puiden lahottajia ja kun ei ole lahopuita, katoaa metsistämme silloin myös erilaisia kuoriaisia ja muita ytimennäivertäjiä.
Ihmettelen vain, mitä merkitystä tällaisella kääpäkadolla on sellaisille etelän suurkaupunkialueella asuville ja huolta kantaville henkilöille, kun eivät ole koskaan käyneet metsässä ja tuskin tulevat koskaan käymäänkään. Kun taas meillä, jotka asumme täällä maaseudulla, varsinkin maaseututaajamien ulkopuolilla, meillähän on metsää ympärillämme. Tiedämme ja näemme sen, että hyvin hoidetut pystymetsät ja avohakkuut ovat silmiä hivelevää katseltavaa. Sellaiset hoitamattomat metsät, joissa näitä lahoja maahan kaatuneita kääpäisiäkin puunrunkoja makaa, levittävät lahoamistaan terveisiinkin pystyssä oleviin runkoihin ja laskevat näin metsiemme arvoa. Tällaisia metsänomistajia on aina pidetty ja pidetään vieläkin holtittomina metsänomistajina.
Simo Ketelimäki
Alavus