Turvalonkeroita eli mustekalapehmoleluja virkataan vastasyntyneiden teho-osastoille. Vastasyntynyt voi tarttua lonkeroihin, jolloin letkut ja johdot jäävät rauhaan. Toisaalta ne tuovat myös turvaa.
Seinäjoen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla työskentelevän sairaanhoitaja Essi Kutian mukaan vastasyntyneet tarttuvat herkästi johtoihin. Pitämällä lonkeroita käsissään johdot pysyvät paikallaan. Kutian mukaan niistä on toisinaan jopa hoidollista hyötyä.
– Ovathan ne myös tavallaan keskolan symboli, hän kertoo.
Osastonylilääkäri Tarja Kopelin mukaan turvalonkeroissa käytettävän langan tulisi olla puuvillalankaa.
– Puuvillalanka kestää kuudenkympin pesun. Täytteen materiaali täytyy myös huomioida, hän lisää.
Turvalonkeroiden tulee olla Kopelin mukaan tiiviisti virkattuja, jotta täyte ei pursua niistä ulos. Lonkeroissa ei saa olla mitään, joka irtoaisi helposti. Esimerkiksi silmät eivät hänen mukaansa saa olla irrallisia, vaan ne täytyy tehdä langalla.
– Monet tuovat näitä meille. Jotkut ovat vastasyntyneiden läheisiä ja jotkut meille ihan tuntemattomia, Kopeli kertoo.
Hänen mukaansa teho-osastolla jokaiselle vastasyntyneelle annetaan turvalonkero. Vanhemmat saavat valita lonkeron ja se jää vastasyntyneelle muistoksi sairaala-ajasta.
Yhdestä käsityöstä syntyi laajempi ilmiö
Turvalonkeroita on tehty Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Ilmiön alulle laittanut Annika Pakkanen teki turvalonkeron esikoistyttärelleen Kertulle, joka syntyi keskosena vuonna 2015.
– Silloin, kun Kerttu oli vastasyntyneiden teho-osastolla, hänen omahoitajansa sanoi, että oli nähnyt sellaisia lonkeroita Tanskassa, Pakkanen kertoo.
Pakkanen virkkasi aluksi vain muutaman turvalonkeron Kertulle ja muille osastolla oleville.
– Meitä lohdutti paljon, että pystyimme laittamaan sinne keskoskaappiin myös jotain omaa, josta on oikeasti hyötyä, hän kertoo.
Turvalonkerot toivat Pakkaselle lohtua tilanteessa. Hänen toiveensa on, että myös muut voisivat samassa tilanteessa saada lohtua jostain.
– Kerttu sitten menehtyi kahden ja puolen kuukauden iässä. Sen jälkeen aloin tehdä niitä enemmän ja tavallaan se oli myös sellaista surutyötä, kun en oikein pystynyt tehdä mitään, hän kertoo.
Pakkanen on saanut jonkin verran aiheeseen liittyen yhteydenottoja, joissa ihmiset ovat kertoneet omia tarinoitaan. Moni on hänen mukaansa pitänyt ajatusta turvalonkeroista lohduttavana.
– Niissä tarinoissa on paljon sellaista, mitä ei ilman tuollaista kokemusta voi ymmärtää, hän lisää.
Pakkanen perusti Turvalonkeroita keskosille -Facebook-ryhmän. Sen myötä aiheesta kiinnostuttiin laajasti ja se alkoi nousta julkisuuteen. Nykyäänkin ryhmässä hänen mukaansa välillä kysellään, missä turvalonkeroille on tarvetta, tai mistä niitä saisi.
– On hienoa, että ihmiset edelleen tekevät näitä, ja idea on levinnyt. Itselläni ei tällä hetkellä riitä aika niiden tekemiseen, hän kertoo.
Alkuperäinen ohje turvalonkeroihin on Pakkasen kehittelemä.
– En ollut nähnyt niistä mallia, vaan Kertun omahoitaja kertoi minulle vain sanallisesti, hän lisää.
Myöhemmin yksi Pakkasten turvalonkero päätyi kansallismuseoon.
– Olen ymmärtänyt, ettei kansallismuseo usein ota mitään uutta kokoelmiinsa. Oli siis aika jännä ja hieno hetki, kun sieltä otettiin yhteyttä, hän kertoo.
Keskosille tehdään myös muita käsitöitä
Keskosille tehtyjen käsitöiden tiimoilta on perustettu useita Facebook-ryhmiä. Ryhmissä jaetaan vinkkejä käsitöiden tekemiseen sekä niiden lahjoittamiseen.
Keskosille Käsitöitä -Facebook-ryhmässä on listattu eri alueiden keräysvastaavia, joille käsitöitä voi toimittaa. Seinäjoen keräysvastaava Jenni Uusi-Pohjolan mukaan suurin osa Seinäjoella vie kuitenkin keskosille tehdyt käsityöt suoraan keskussairaalaan. Käsitöiden toimittaminen on silti mahdollista myös hänen kauttaan.
– Myös keskustassa sijaitsevan kahvila Ruufuksen kautta voi lahjoittaa, hän lisää.
Keskosille tehdään muitakin käsitöitä. Tarja Kopelin mukaan sukat, pipot, toukkapussit ja nuppupeitot ovat tarpeellisia osastolla.