Kun suomalaisilta kysytään liikuntaharrastuksista, suosituimmaksi lajiksi nousee vuodesta toiseen kävely. Sitä harrastaa yli puolet kansasta. Kuulun tuohon joukkoon, tarkemmin sanottuna talvikävelijöiden heimoon. Kävelyn rauhallinen liike sopii vuodenaikaan, jolloin luontokin vaipuu lepoasentoon.
Talviset kävelyretkeni suuntautuvat usein metsiin ja pelloille, mutta yhtä lailla virkistävää on vaeltelu kaupungissa. Vaikka olen asunut samoilla sijoilla vuosikymmeniä, aivan hiljattainkin olen löytänyt kotini lähettyviltä ennen kulkemattomia katuja. Yhden löysin pari talvea sitten jalka kipsattuna, kun kuljin kyynärsavujen varassa enkä päässyt kilometriä kauemmaksi kotona.
Kävelyretkiin kuuluu pysähtely kiintoisien havaintojen edessä. Toisinaan kävely on enemmän ajatusten kuin jalkojen liikettä. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneella Osmo Tapio Räihälällä on tällaisille kävelylenkeille mainio sana. Kun hän kulkee puistoissa ja miettii tulevia sävellyksiään, hän "käveltää" (HS 2.12.).
Alkanut talvi on tarjonnut harrastukseen harvinaisen komeita olosuhteita ja innostanut pitkästä aikaa myös työmatkakävelyyn. En muista, koska talvi olisi tullut Etelä-Pohjanmaalle näin aikaisin näin talvisena.
Kun aamulla astun kotiovesta ulos, vastassa on satumainen hämärä. Silmien edessä liukuu sinisen koko skaala. Puhdas hohtava lumi tekee arkiselle maisemalle ihmeitä.
Pakkanen ei haittaa, kun kävelen kaulahuivi pään ympärille käärittynä kohti Seinäjoen keskustaa. Valitsen reitin, joka kulkee Kivistön ja Kapernaumin kaupunginosien kautta. En koskaan kyllästy katselemaan pakkasen huurtamia puita enkä ihmisten pihoilleen ja ikkunoihinsa virittämiä valoja. Jossakin vaiheessa niitä alettiin kutsua kausivaloiksi, mutta tänä talvena ne näyttävät oikeilta jouluvaloilta.
Paluumatkalle valitsen hieman eri reitin. Hämärä on illalla tummempi kuin aamulla, mutta lumi valaisee tietä. Pysähdyn esittelemään itseni lapsille, jotka keskeyttävät lumileikkinsä kysyäkseen nimeäni. Taloissa näkyy elämää enemmän kuin aamulla, asukkaita alkuillan askareissa. Jossakin katetaan pöytää. Kutsutaanko lapset kohta syömään vai onko joku tulossa kylään?
Talot näyttävät valaistuina ystävällisiltä ja kodikkailta. Käyvätköhän ihmiset nykyisin toistensa luona kylässä?
Olen tallannut kotikaupunkini polkuja niin pitkään, että luulen ja vähän pelkäänkin juurtuneeni näille sijoille pysyvästi. Joistakin näkymistä on tullut kiintopisteitä, jotka vetävät jatkuvasti puoleensa. Kai niitä voisi sanoa mielimaisemiksi.
Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan työmatkallani katsella Lakeuden Ristiä iltavalaistuksessa ja kulkea kirkon tornin ohi puiston kautta Pajuluoman rantaan. Tunnistan taloja asukkaista, jotka eivät ole asuneet niissä vuosiin.
Jos haluan mennä metsään, tiedän mistä löydän polut valmiiksi tallattuna. Joku ehtii aina tarpoa umpihangessa ennen minua ja avata tietä. Metsässä harvemmin tulee ketään vastaan, mutta mieltä lämmittää ajatus siitä, että meitä kulkijoita on täällä muitakin.