Timo Vainionpään piti odottaa ensimmäistä isänpäiväänsä kauan. Nyt hän on kolmen lapsen isä ja viettää sunnuntaina jo isänpäivää jo viidettätoista kertaa.
On helmikuu vuonna 2001. Peräseinäjokelainen Timo Vainionpää on juuri lähdössä hakemaan turvekuormaa, kun hänen vaimonsa Soili Vainionpään puhelin soi.
– Jostain syystä päätin odottaa puhelun ajan ja lähteä vasta sitten, Timo Vainionpää kertoo.
Vainionpäät olivat puolitoista vuotta sitten ottaneet yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:hyn ja aloittaneet adoptioprosessin. Puhelimen toisesta päästä kerrottiin, että he saisivat tyttövauvan.
– Minulla oli aikaa valmistautua isyyteen sen aikaa, kun hain turvekuorman. Seuraavana päivänä lähdettiin ostoksille, sillä meillä ei silloin ollut mitään lastentarvikkeita. Harvassa on lauantait, jolloin on shoppailtu niin paljon.
Kuukauden ikäinen Olivia muutti pariskunnan luo jo kuuden päivän päästä.
Tänä päivänä Vainionpään perhe on viisihenkinen. Perheeseen kuuluu Timon, Soilin ja 14-vuotiaan Olivian lisäksi 11-vuotias Amalia ja viime viikonloppuna 9-vuotissyntymäpäiviään juhlinut Eemil.
Perheen kaikki kolme lasta ovat adoptoituja, Olivia Suomesta, Amalia Kiinasta ja Eemil Etelä-Afrikasta. Amalia oli adoptiohetkellä noin vuoden vanha, Eemil vuoden ja kahdeksan kuukautta. Lasten is’ näkee, ettei suhteen muodostuminen lapseen ole sen kummempaa, oli kyseessä sitten biologinen tai adoptoitu lapsi.
– Lapsi kasvaa äidin mahassa ja isän on hirveän vaikeaa muodostaa suhdetta lapseen ennen syntymää, hän toteaa.
Pariskunta ei pidä biologisuutta tärkeänä asiana. Lapsista kasvaa heidän lapsiaan.
– Ulkonäkö on eri, mutta varmasti kaikkien lasten luonteissa näkyy meiltä perittyjä piirteitä, Timo Vainionpää sanoo.
Joskus vieraat ovat nähneet yhteisiä myös piirteitä ulkonäössä ja Oliviaa on luultu Timon biologiseksi tyttäreksi.
– Ihmiset ovat yllättyneet, kun on kerrottu Olivian olevan adoptiotytär, Timo ja Soili naurahtavat.
Tulevana sunnuntaina Timo Vainionpää viettää viidettätoista isänpäiväänsä. Lahjat ja kortit hän saa aamulla sänkyyn laulun kera. Etukäteen niistä ei hiiskuta, vaikka isä saattaa jotakin aavistellakin.
– Ainakin Eemilin viikkotiedotteessa luki, että isänpäiväkortteja on koulussa väsätty. Nyt kun penskat ovat jo isompia, eivät he möläyttele etukäteen. Joskus aiemmin niin on käynyt, kun lapset eivät ole kestänet jännitystä yhtä hyvin kuin isä.
Ensimmäisestä isänpäivästä on jäänyt päällimmäisenä mieleen tunne.
– Kyllä se ensimmäinen isänpäivä on eniten tunteita herättävä. Vihdoin oli se päivä, kun sai itsekin viettää isänpäivää.
Jo silloin isänpäivään kuului kortti. Sen alle vuoden vanha Olivia oli askarrellut äidin avustuksella.
Ennen Olivian saamista Timo ja Soili olivat odottaneet lasta kuusi vuotta. Vuosiin mahtui hedelmöityshoitoja ja kolme keskenmenoa. Adoptiosta puhuttiin jo hoitojen aikana.
– Hoidot olivat henkisesti ja fyysisesti raskaita vaimolle. Sanoin itse, että sitten kun fyysinen tai psyykkinen jaksaminen loppuu, siirrytään adoptioon, Timo Vainionpää kertoo.
Sama sosiaalityötekijä on ollut mukana kaikissa kolmessa adoptiossa. Tapaamisia perheen kanssa on kertynyt kaikkiaan yli parikymmentä.
– Ainakin tässä on syynätympi isä, kun asioita on joutunut käsittelemän ja miettimään etukäteen. Se on tietysti hyväkin.
Yhtenä asiana piti miettiä, miksi ylipäänsä haluaa lapsia. Timo Vainionpää ei usko, että syyt eroavat ihmisten välillä kovinkaan paljon.
– Itsekkäistä syistä tässä on haluttu lapsia. Yksinkertaisesti siksi, että haluaa lapsia.
Tekst: Laura Kujala