Sairaalan vuoteessa näen laihat, sairauden runtelemat kasvosi.
Kumarrun ja otan kasvosi käsieni väliin, sivelen niitä hellästi. Kyyneleet valuvat kasvoiltani. Kysyt, miksi itken. Itken sairauttasi, enkä voi auttaa.
Sanot: "Nähdään sitten toisessa elämässä". Tapaaminen oli meidän viimeinen.
Sinua, elämän loppua odottavaa sairasta vanhusta, siirrettiin osastolta toiseen ja toiseen sairaalaan, kauas läheisistä. Vieraat kädet sinua hoitivat. Ruotsia tai englantia ylitsesi puhuivat.
Ei ymmärrystä kumpaankaan suuntaan, ei turvallisia lohdutuksen sanoja, vaikka ollaan sinun omassa maassasi, Suomessa.
Elit vain päiviä viimeisen siirron jälkeen.
Elämän loppumisen lähestyessä ei tullut soittoa läheisille. Suru-uutinenkin kerrottiin vierailla kielillä.
Oli vain yksinäinen elämän päättyminen.
Täyden elämäntyön tehneenä olit muukalainen omassa maassasi. Tähän on tultu sinun omassa kotimaassasi, Suomessa. Nyt on vain muistot ja sinä sydämissämme.