Lauantai-iltapäivänä Eppu Normaali soittaa viimeisen kerran Törnävänsaarella. Provinssin päälava ei toki tarkkaan ottaen saaressa ole, mutta 80-luvun nuori saanee vähän nostalgiavapauksia.
Olenhan sen ikäinen, että nuoruuteni kesäperjantai-iltoihin kuului Törsky, jossa oli valtavasti porukkaa, disco paviljongissa ja joku bändi, joskus Eput.
Itse en teininä syttynyt Eppujen suuruudelle, luullakseni siksi, että Eput olivat niin valtavan suosittuja. Tuntui oudolta, kun kaikki fanittivat. Aikuisena olen toki löytänyt tämän Manse- ja Suomirokin jättiläisen nerouden.
Bändi soitti aluksi punkkia, mutta tyyli vaihtui toisella levyllä uuteen aaltoon. Saundillisen lakipisteensä bändi saavutti 80-luvun puolivälin paikkeilla, mutta koko olemassaolon ajan musiikissa on ollut sama punainen lanka.
He kuulostavat itseltään, Eppu Normaalilta, ja tämä on kaikkien todella suurten bändien tunnusmerkistöä, oma selvästi tunnistettava saundi.
Eppujen suursuosion salaisuus on osaltaan siinä, että bändi on positiivinen. Varhaistuotannosta asti sanoitukset ovat olleet nokkelia ja hauskoja, purevaa yhteiskuntakritiikkiä unohtamatta, kuten lauluissa Suomi-ilmiö, Puhtoinen lähiöni ja bändin ensisingle Poliisi pamputtaa taas. Uaa.
Hengellisyyttä, saati uskonnollisuutta Eppujen tuotannosta ei juuri löydy. Tämä ei ole mikään ihme, sillä vanhat punkkarit eivät kumartele auktoriteetteja, ei edes kirkkoa.
Bändin sanoma on kuitenkin aina ollut humaani ja heikomman puolella. Turhantärkeys ja itsensä ylentäminen on sen sijaan saanut Mikko Saarelan ja Martti Syrjän sananruoskan sivaltamaan.
Lukion äidinkielen opettajani Vaiston Tuula sanoi, että lauluissa on kaksi aihetta, miksi et ole minun ja miksi et ole enää minun. Eput laulavat tuosta jälkimmäisestä.
Kaipaus on väkevästi läsnä. Kun olet poissa, Kiikkustuolissa istun ja sinua muistelen, Voi kuinka me sinua kaivataan.
Eput ovat jääneet elämään, vaikka monet aikalaisensa eivät. Näin ei voi tapahtua, elleivät ulkomusiikilliset asiat ole kunnossa.
Bändin kaupallista ja tuotannollista puolta on alusta saakka johtanut mainioin patteristi Aku Syrjä, joka on osannut katsoa kauas ja tiennyt, mihin on varaa ja mihin ei. Ei siis ole sattumaa, että bändin mielestä työpaikkansa Akun Tehdas on.
Toivotan oikein hyvää Provinssia Eparin lukijoille. Nähdään lauantaina päälavalla puoli kolmelta.