Ensimmäisen vesisängyn keksi tohtori Neil Arnot 1800-luvun alkupuolella lievittääkseen potilaidensa kipuja. Tämä "hydrostaattinen sänky" oli oikeastaan lämmin kylpy, joka peitettiin intialaisesta kumista tehdyllä vaatteella ja saumattiin lakalla. Sängystä ei vielä tässä vaiheessa ollut myyntituotteeksi, sillä se vuoti eikä pysynyt lämpimänä.
Myytäväksi soveltuvan vesisängyn keksi yhdysvaltalainen muotoilun opiskelija Charles Hall vuonna 1968. Hall esitteli lopputyönään kuumalla vedellä täytetyn vinyylipatjan, josta tuli hitti opiskelijatovereiden keskuudessa.
Seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan vesisängyt olivat muodissa. Ne symboloivat seksuaalista vallankumousta ja niiden markkinoinnissa käytettiin usein vihjailevia iskulauseita, kuten: "Kaksi asiaa sujuvat paremmin vesisängyssä. Toinen niistä on nukkuminen."
Playboy-keisari Hugh Hefnerillä tiedetään olleen vesisänky, joka oli päällystetty Tasmanian opossumin karvalla.
Vuoteen 1986 mennessä vesisängyt olivat valloittaneet 20 prosenttia sänkymarkkinoista. 1990-luvulle tultuaan ne alkoivat menettää hohtoaan. Vesisänky ei enää ollut uusinta uutta, ja siinä oli myös teknisiä vikoja. Sänky saattoi vuotaa, se oli raskas liikuteltava ja vaati säännöllistä huoltoa.
Viimeinen niitti vesisängylle oli Tempur-patjojen tulo markkinoille. Vuonna 2010 vesisänkyjen markkinaosuus oli enää alle viisi prosenttia.
Lähde: The Atlantic (Rebecca Greenfield, 2010): The Rise and Fall of the (Sexy, Icky, Practical) Waterbed