Olen asunut toukokuun puolivälistä asti mökilläni Viitasaarella ja käynyt Seinäjoella vain pikaisesti. Elämä kosken rannalla metsän keskellä pihoineen ja puutarhoineen on tarjonnut maaäidin antimia koko kesän.
Sain jo 70-luvulla lahjaksi Toivo Rautavaaran kirjan Mihin kasvimme kelpaavat. Siitä alkanut harrastus on kukoistanut erityisesti mökkiläisenä 15 vuotta.
Vuohenputken, voikukan ja maitohorsman lehdistä sai heti keväällä mainiot salaattisekoitukset hapankaalin ja muiden vihannesten kera. Kesän edetessä on rouskuteltu puutarhasta roomalaista salaattia höysteineen. Tänä kesänä innostuin tekemään yrttisuoloja, joita opin Facebookin Villiyrtit arkikäytössä -ryhmältä. Kokkipojalleni annoin juuri lahjaksi kuusenkerkkä- ja sitruunatimjamisuolaa.
Tämä kesä jää kuitenkin mieleen ennen kaikkea vesikesänä. Vettä on ryöpynnyt taivaalta, mutta muutaman viikon sitä on saatu myös keittiön hanasta. Kun on vuosia tuijottanut pihakaivon kuivaa pohjaa loppukesästä, keplotellut talousvettä joesta ja juomavettä kanistereilla milloin mistäkin, osaa todella arvostaa raikasta vesijohtovettä!
Vuosia ajattelin, ettei minulla ole varaa liittyä vesiosuuskuntaan, joka pumppaa vettä lähdepohjaisesta Valkeisjärvestä. Kipeää teki luopua vanhuuden turvasta vesiprojektin hinnan verran, mutta helpotti, kun päätös oli tehty! Joku kuulemma säästää vaipparahaa, mutta päätin luottaa vanhuuteni ns. Herran haltuun, kun on minusta tähänkin asti huolta pitänyt.
Muutamasta mustakin tuskaa tuottavasta ajatuksesta sain harjoitella luopumaan, kun kaivinkone mylläsi metsässä ja pihamaalla. Hankalimmaksi haasteeksi osoittautui löytää vanhasta kaivosta taloon tuleva vesijohto, johon uusi putki haluttiin liittää. Siinä sitten jo särjettiin portaat ja avattiin turhaan rappujen edusta, mutta löytyihän se lopulta. Kun itsellä tuli uskon puute, kaivurimiehet onneksi hoitivat hommansa hötkyilemättä.
Auli Laitila
Senioriviestijä