Veljeni Leijonamieli alkaa tymäkästi. Ensimmäinen kymmenen minuuttia puhutaan ja lauletaan kahden lapsen kuolemasta. Ei kuitenkaan lainkaan pelottavasti, ainoastaan kauniisti ja lämpimästi.
Tästä on kiittäminen kirjailija Astrid Lindgreniä, jonka kanssa isotkaan asiat eivät voi mennä pieleen.
Veljeni Leijonamieli on Lingrenin lastensaduista ehkä vähiten tunnettu, ja silti suuri klassikko. Sen teemoja ovat kuoleman lisäksi veljeys, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus.
Jussi Jätinvuori ja Julius Suominen ovat hyvä pääpari Leijonamielen veljeksinä. Joonatan on vastuullinen ja rohkea isoveli, joka saa häntä ihailevan, pelokkaan Korpun mukaansa tähtien tuolle puolen, Nangijalaan. Maagisessa maassa eletään ikuista nuotiotulten aikaa ja seikkaillaan aamusta iltaan.
Silmät pyöreinä kaikesta kyselevä Korppu kuljettaa tarinaa ja löytää itsensä milloin mistäkin jännittävästä tilanteesta, rohkaistuen hetki hetkeltä.
Jussi Jätinvuori esiintyy Korppuna isosti ja varmistaa, että lapsiyleisö pysyy hyppysissä ja seuraa mukana. Samaan tapaan näyttelee muukin, noin kymmenpäinen ensemble.
Tälläkin tarinalla on pahiksensa, joiden pahuutta riisutaan perinteisin keinoin tekemällä heistä naurettavia.
Tässä kohtaa Mia Vuorelan ja Mari Pöytälaakson korppikotkamaiset hop-sotilaat keräävät niin lasten kuin aikuisten pisteet. Samaa sarjaa jatkaa Kristiina Karhun hyvin hohottava vartija.
Karhu kunnostautuu myös johtavana nukettajana. Kauniit kyyhky- ja hevosnuket toimivat kivasti. Nukketeatterin osalta todellinen taidonnäyte on lopussa ilmestyvä lohikäärme Katla, jota olisi ihaillut paljon pidempäänkin.
Juho Lindströmin hieno lavastus kumartaa kelttiläiselle tarutaiteelle. Vihreille saarille kallistuu myös viuluvetoinen tanssimusiikki sekä jokunen laulu. Myyttinen maisema sen olla pitää, kun satua eletään todeksi.
Iiris Rannion ohjaus hyödyntää runsaasti pyörivää näyttämöä. Sen avulla voidaan leikata nopeasti kuvasta toiseen. Lastennäytelmässä homman pitääkin edetä sukkelasti.
Ilmettä ja eloa tuo myös animaatiohenkinen videotaide. Nähtävää riittää aina pienistä silmäniskuista komeaan kaupunkikuvaan, pimeään lepakkoluolaan ja isoon taistelukohtaukseen.
Puvustus on maltillisen fantasiahenkinen. Toivomisen varaa jättävät vain pari kömpelöä peruukkia.
Veljeni Leijonamieli on viisas lastennäytelmä, jonka katsoo hyvillä mielin myös aikuinen.
Jos aikansa kuluksi haluaa politisoida, Nangijalan sotaisimpia tapahtumia voi katsoa myös Venäjä–Ukraina-allegoriana, julman itsevaltiaan yrityksenä saavuttaa sortovalta rauhanomaisesta naapuristaan.
”Mikään ei ole varmaa maailmassa, jossa on Tengil.” Tätä kautta näyttämöllä on ilmiselvä Putininsa. Tarinassa on myös tyrannia mielistelevä kelkankääntäjä, jollainen Trumpista nyt näyttää tulleen.
Vuonna 1973 Astrid Lindgren ei tiennyt mitään tuon kokoluokan pölvästeistä. Silti tuntuu kuin hän puhuisi suoraan Nyky-Euroopalle kirjoittaessaan:
”Kaikki me olemme peloissamme, mutta toisinaan täytyy olla näyttämättä sitä.”
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Seinäjoen kaupunginteatterin ensi-ilta 19.2. Ohjaus Iiris Rannio. Rooleissa Jussi Jätinvuori, Julius Suominen, Natalil Lintala, Jani Johansson, Tomi Turunen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Kristiina Karhu, Henrik Hammarberg.
