Oranssi gondolihissi avaa ovensa Stubnerkogelin väliasemalla. Sukset telineeseen, mies sisään.
Penkillä istuu jo valmiiksi ala-asemalta matkannut nainen. Jätän kohteliaan hajuraon, sillä olen lukenut lehdistä, että meillä miehillä on ärsyttävä tapa vallata itsellemme liikaa tilaa.
Katselen ujosti maisemia. Taivas on sen verran sininen ja vuoret sen verran valkoiset, että Jukka Kuoppamäki alkaa väistämättä soida mielessä.
– Hei, aika kiva kun ilmakin alkaa parantua, nainen sanoo.
Hätkähdän. Hän näyttää aivan ruotsalaiselta tv-kokki Tina Nordströmiltä. Siksi toiseksi olen tottunut siihen, ettei hississä saa puhua, enkä tiedä koskeeko se myös hiihtohissejä.
Avarran mieleni. Kerron jalkojen olevan soseena. Laskettelu pitkissä rinteissä käy pikkulasten isän pömppömahalle urheilusta. Mäkeen ei pääse kovin usein.
– Tuttu tunne, nainen sanoo.
– Kasvoin täällä, mutta asun nykyisin Salzburgissa. Aina kun minulla on vähänkin aikaa, lähden laskemaan juuri tänne. Parikin tuntia upeassa rinteessä irrottaa arjesta mukavasti.
Yläasemalta maailmaa katsoessa hänen sanojaan ei tule mieleen epäillä.
Bad Gasteinin rinteet jakautuvat kolmeen alueeseen, jotka ski-bussi yhdistää. Etäämpänä ovat Sportgasteinin ja Graukogelin melko suppeat alueet, mutta suoraan kylästä nousee gondoli laajalle Stubnerkogelin hiihtoalueelle. Laskien pääsee viereiseen Bad Hofgasteinin kylään, minne autolla matkaa tulee kahdeksan kilometriä.
Kokeneelle keskivertolaskijalle rinteet ovat hekumallinen kokemus. Siniset rinteet antavat tuntumaa, mutta vuorten jyrkkä profiili tekee jo punaisista rinteistä paikoin sen verran haastavia laskettavia, että eroa mustiin rinteisiin on vaikea havaita.
Nautiskelija löytää Shangri-Lansa laskemalla Stubnerkogelin huipulta ensin Angertalin laaksoon, mistä löytyy myös lastenrinne mattohisseineen. Angertalista matka jatkuu gondolilla ja tuolihissilla Schlossalmille 2 050 metrin korkeuteen. Sieltä se alkaa.
Punainen rinne nimeltä H1 ja H2. Korkeusero on lähes 1 400 metriä. Noin 7,5 kilometriä pitkä lasku Bad Hofgasteinin kylään tarjoaa paikoin rentoa liruttelua, mutta sen verran vaativiakin maastoja, että maitohappoja riittää reisissä vielä tuliaisiksikin.
Felsentherme-kylpylän Zirbensaunan lämmössä on hämärää. Löylyt ovat hyvät, mutta jotakin puuttuu.
Se jokin on löylyastia. Itävaltalainen luottaa ohjattuun saunomiseen. Zirbensaunan löyly on yhteinen rituaali, jonka aluksi saunojat nousevat lauteille.
Tahtipuikkoa ja löylykauhaa heiluttaa Saunameisterin titteliä kantava henkilö. Kaadettuaan vettä kiukaalle hän heiluttaa päällään ja edessään pyyhettä saadakseen kuuman ilman kiertämään. Ennen Saunameisterin käskyä saunasta ei poistuta.
Tunnelmallisen kylpylän ulkoilma-altaassa vesi on 32-asteista, lumikissojen valot kiiluvat vastakkaisilla rinteillä illan pimeydessä.
Reisien sulaessa on hyvä olla.
JUHO PAAVOLA, TEKSTI JA KUVAT
Juttu on julkaistu lehdessä 24.2.
