Viime viikolla manasin kotona, että työmatkalla on tänä keväänä tuullut aina vastaan. Ja kovaa, alamäkeenkin on saanut polkea selkä hiestä märkänä – ykkösvaihteella.
Siinä silmät tuulesta ja pölystä vettä valuen muistelin, ettei näin tuulista kevättä ole koskaan ollut. Vai muistanko oikein? Muualle muuttaneet muistelevat Vaasaa usein tuulisena kaupunkina.
Itse en ole pitänyt Vaasaa kovin viimaisena paikkana, mutta nyt on alkanut mieli muuttua. Saako Suomen aurinkoisin kaupunki myös Suomen tuulisimman kaupungin tittelin?
Oikea havainto. En olisi tohtinut kirjoittaa säähavainnoistani pelkästään näppituntumalla. Voihan olla, että töihin tullessa vastaiset boforit tuntuvat kovemmilta kuin ne todellisuudessa ovatkaan.
Lauantaina sain vahvistuksen tuntemuksilleni. Ilmatieteen laitos kertoi, että huhtikuu on ollut poikkeuksellisen tuulinen. Myrskyjäkin on ollut kolme, kun niitä keskimäärin on vain 0,9 kappaletta.
Läntiset maa-alueet mainittiin erityisen myrskyisiksi paikoiksi merialueiden lisäksi. Nyt voin rinta rottingilla todeta: ”Mitäs minä sanoin!”
Valkea vappu. Enteilevätkö sään muutokset jotain suurempaakin? Talvet ovat leutoja, joulut ovat yhä useammin lumettomia, mutta vapusta veikataan nyt valkoista, ainakin Itä-Suomessa.
Ensi kesä on suursään ennustajien mukaan ennätyslämmin, kuten oli viime kesäkin. Sehän meille sopii, mutta sopiiko se Suomen luonnolle ja tuleville sukupolville, on eri asia.
Jokin aika sitten luin uutisen, että valtamerien lämpötila on kohonnut lämpimämmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Saattaa vaikuttaa Suomeenkin.
Kenen on vastuu? Pitäisikö vastata kuten Antti Rinne Sastamalan vaalitilaisuudessa toimittajan kysymykseen, että ”hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua, eihän meistä kumpikaan ole silloin enää elossa.”
Kyllä minulla oli viime kesänä hieman huono omatunto nauttiessani ennätyspitkästä hellejaksosta, ja silti toivon samaa ensi kesäksi. Olenhan vain ihminen.
Luonto kostaa. Tätä rustatessa tuli mieleen Klamydian ja kaupunginorkesterin parin viikon takainen Punksinfonia. Siellä esitettiin kappale Luonto kostaa.
Kuuntelin biisin uudelleen ja kas, sieltähän se tuli: ”Tuuli on kuin ruoska, se sivaltaa omiaan. On tilin teon aika... niin katkeraa, niin suloista, kun luonto kostaa.”
Vesku Jokinen on sullonut muutamaan riimiin sen, mitä aika moni meistä aavistelee ja pelkää.
Vesa Koivumäki