Vappu on kauneimmillaan kevään juhlistamista: yhdistelmää iloista yhdessäoloa ja perinteiden vaalimista sopivassa suhteessa.
Perinteet vaihtelevatkin sitten ihmisestä toiseen, sukupolvien välillä ja eri puolilla Suomea. Minä haluan tunnetusti rikkoa kaavaa ja olla vapaa tukahduttavista odotuksista.
Lapsuuteni vaput muodostuivat siman ja munkkien ohella vappumarsseista ja kantaaottavista poliittisista puheista. Ehkä johtuen niistä itäsuomalaisista pesuvesistä, näen vapussa aina tiettyä poliittista latausta. Nykyisin odotan sokerituotteiden sijaan suorastaan vesi kielellä tulevia linjapuheita.
Työväki ja poliittiset liikkeet tyypillisesti myös osoittavat vappuna mieltään vaatien työntekijöiden oikeuksien parantamista. Mutta onko suomalaisessa työelämässä enää oikeasti mitään niin perustavanlaatuista valuvikaa, että pitää hurmokseen asti kyltti kourassa huutaa ja suhtautua työnantajatahoon riistäjinä?
Toivottavasti ei ja nämä ajat alkaisivat olla takanapäin. Olisi kuin takatalven raikas tuuli Pohjanmaalla, jos näinä haastavina aikoina kyettäisiin yhdessä tunnustamaan maamme taloudelliset tosiasiat ja pohtimaan kasvua edistäviä mahdollisuuksia. Menisimme yhdessä tästäkin eteenpäin. Yhdessä ja tasavertaisina.
Olemme mielestäni kansana eläneet liian pitkään ikuisessa vapussa. Iloisessa karnevaalihuuruisessa sokerikoukussa, hakien kiksejä, nopeita dopamiineja kiukuttelun tai lakkoilun palkaksi. Kehomme vapauttaa dopamiinia vastauksena palkitseviin kokemuksiin ja se motivoi toistamaan käyttäytymistä, joka sen laukaisi.
Aiempina vuosina kasvua tukevia rakenneuudistuksia ei ole Suomessa tohdittu tehdä riittävissä määrin, koska siitä suututaan ja ehkä jopa lakkoillaan.
Mutta mikäs sitten neuvoksi, kun karkkipussi on hamuttu tyhjäksi ja kiukuttelemalla ei enää saavuta tavoitteita?
Petra Piironen
yhteyspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari