Vapaaehtoistyö on määritelmän mukaan yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tekemää toimintaa, josta ei saa rahallista palkkaa tai muuta siihen rinnastettavaa hyödykettä. Sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta, ilmaiseksi. Vapaaehtoistyön merkitystä selvittäneen Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrenin selvityksen mukaan vapaaehtoistyön arvo on lähes 3,2 miljardia euroa vuodessa eli mm. saman verran kuin Suomen valtio maksaa veloistaan korkoa. Vapaaehtoistyön kokonaisarvo on kuitenkin ollut viime vuosina laskussa.
Yhdistysten luvatussa maassamme vapaaehtoistyötä, talkootyötä ja monenlaista kökkää kyllä eri yhteisöistä löytyy. Avustusjärjestöt, seurakunnat, urheiluseurat, vapaapalokunnat, hyväntekeväisyysjärjestöt ja yhdistykset, mitään erikseen korostamatta tai väheksymättä, tekevät aliarvostettua mutta tärkeää työtä kaiken ikäisten ihmisten ja eläinten ja myös turvallisuuden ja luonnon hyväksi. Ja samalla tulevaisuuden hyväksi. Muistetaan, että myös naapuriapu lisää yhteisöllisyyttä ja kuuluu vapaaehtoistyön kanssa samaan kategoriaan.
Ilman merkityksellisyyden tunnetta elämä on köyhää varallisuudesta riippumatta. Oikea merkityksellisyyden tunne löytyy muualta kuin rahasta ja omaisuuden määrästä. Vapaaehtoistyö ei kartuta omaa aineellista omaisuutta. Mutta se kartuttaakin henkistä ja myös hengellistä pääomaa, jotka luovat todellista hyvinvointia, tarpeellisuuden ja kelpaamisen tunnetta, joka on mielenterveyden perusta. Paitsi toisen, myös oman mielenterveyden perusta. Osattomuuden tunne on yksi pahimpia myrkkyjä mielenterveydelle. Vapaaehtoistyö, talkootyö eli kökkätyö ei kuitenkaan näytä olevan tällä hetkellä kovin suosittua. Käsittääkseni tekijöitä tarvittaisiin enemmän lähes kaikissa yhdistyksissä, seuroissa ja muissa yhteisöissä lisää.
Palkkatyö on tullut kaikkeen toimintaan, samoin hyvää tarkoittava sääntely, joka johtaa usein myös vapaaehtoisen toiminnan tyrehtymiseen. Helposti kysytään, mitä maksetaan, jos kysytään vapaaehtoistoimintaan mukaan. Ihmiset on totutettu siihen, että kaikesta tekemisestä täytyy saada rahapalkkaa, vaikka se olisi oman ja yhteisen edun mukaista toimintaa.
Suomessa ammattiliitot saattavat karsastaa vapaaehtoistyötä uhkana palkkatyön tekemiselle ja byrokratialla on vaikeutettu vapaaehtoistyön teettämistä ja tekemistä. Rajanveto on hankalaa, ja aiheuttaa kitkaa vapaaehtoistyön tekemiselle. Virheet ja tuomituksi joutuminen vältetään olemalla osallistumatta mihinkään vapaaehtoistyöhön.
Professionalisoitunut palkallisen työn ja vapaaehtoistyön rajapinnassa olevan vapaaehtoistyön tekeminen on vaikeutunut. Tästä seuraa helposti mielikuva, että vapaaehtoistyö on puuhastelua, joka voi olla auttamisen kohteelle jopa vaarallista. Kynnys sen tekemiseen voi nousta, kun sinänsä tärkeät työturvallisuus, vakuutusasiat ja muut vastuukysymykset estävät vapaaehtoistyön tekemistä. Sama ilmiö näkyy muuallakin. Esimerkiksi kylä tai kaupunginosa ei enää ole mukana lasten kasvatuksessa, kun pelkona on lasten itsemääräämisoikeuden ja toisten oikeuksien loukkaaminen.
Vapaaehtoistyötä voidaan siis pitää myös mielenterveystyönä. Sen vaikutukset ovat molemmanpuolisia. Kun antaa, niin saa. Kun saa, niin antaa. Avun saaja kokee välittämistä ja osallisuutta ja samoin tuen antaja. Vapaaehtoistyö on sekä suoraa että välillistä. Esimerkiksi vanhusten auttaminen on suoraa apua. Siihen sisältyy aina vuorovaikutuksellisia, tervehdyttäviä elementtejä. Vapaaehtoistyö on usein myös välillistä, esimerkiksi varojen keräämistä vaikkapa liikuntavälineiden hankintaa tempauksilla ja muulla hyväntekeväisyystoiminnalla.
Pyyteettömyys kuuluu erottamattomasti vapaaehtoistyön luonteeseen. Se on hyvän kierrättämistä ja se sopii lähes kaiken ikäisille. Leikillisesti sitä voisi pitää jopa itsekkäänä toimintana, kun siitä saa niin hyvän mielen, mikä on mielenterveyden perusta. Toivottavasti verottaja ei kiinnitä tähän etuun huomiota. Vapaaehtoistyön merkitys on edelleen yhteiskunnan ja yksilön kannalta erittäin merkittävää, rahaksi muutettuna miljardeja euroja. Hyvinvoinnin tekijöitä mahtuu varmasti lisää kaikkiin järjestöihin, seurakuntiin, yhdistyksiin ja urheiluseuroihin, lamaa ja mielenterveysongelmia torjumaan. Ajan riittävyys on arvostuskysymys.
Martti Saarikoski
Seinäjoki