Olen seurannut poliittisten päättäjien kevään keskustelua vanhustenhuollosta hämmästyneenä.
Miksi juuri kukaan päättäjä ei esitä visiota siitä, miten ikääntyvissä maakunnissamme vanhustenhuolto tulevaisuudessa hoidetaan?
Visioksi ei riitä pelkkä hyvinvointialueen arviointimenettelyn välttäminen, eikä vanhustenhuollon palvelujärjestelmän purkaminen tai purkamisen vastustaminen.
Koska poliitikoilta puuttuu kykyä puhua kestävästä vanhustenhuollosta, politiikasta tulee teknokraattista. Puhetta talousluvuista, joka vieraannuttaa ihmiset politiikasta.
Orpon hallituksen yksityistä toimintaa ja terveysjättejä tukeva politiikka, pienituloisten kurittaminen tuntuvilla asiakasmaksujen korotuksilla sekä hyvinvointialueiden näennäinen itsehallinto eivät kannusta taloudellisesti järkevään toimintaan.
Julkisuudessa puhutaan vain hoitajien määrästä ja mitoituksesta, vaikka tulevaisuudessa sosiaalihuollon ammattihenkilöt voisivat olla keskeisessä asemassa vanhusten hoivakriisin ratkaisussa.
Populistinen menneiden palvelujen haikailu ja äänestyksissä oman tai lähikuntien palvelujen leikkausten vastustaminen luonnollisesti vetoaa äänestäjiin, jos puhutaan vain talouden kieltä.
Olennaista on kuitenkin se, miten päätökset vaikuttavat ikäihmisten arjessa. Miten laadukasta, ikäihmisten ihmisarvoa kunnioittavaa ja vaikuttavaa palvelua vanhuksemme saavat?
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla palvelurakennetta ollaan parhaillaan muuttamassa ja keventämässä.
Erikoissairaanhoidon rakennetta olisi koko maassa tiivistettävä.
Toimiva lääketieteellinen tuki hoivayksiköihin on kuitenkin välttämätöntä, jotta hoidon arviointi on oikea-aikaista ja voidaan välttää tarpeettomia siirtoja kuormittamaan päivystyksiä tai sairaalaa.
Sosiaalihuollon ammattihenkilöt näkevät vanhuksen elämäntilanteen kokonaisuuden ja osaavat sovittaa saumattomasti yhteen riittävät palvelut ja omaisten tuen.
Vuodeosastorakenteen tilalle on luotava asiakkaan toimintakyvyn mukaan porrasteiset, eritasoiset asumispalvelut, joihin tuodaan tarpeenmukainen terveydenhoito ja sosiaalipalvelut.
Kun kotona asuminen ei enää ole turvallista, tarvitaan riittävästi paikkoja ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, jossa hoiva, asuminen ja arjen turvallisuus ovat yhdessä toimiva kokonaisuus.
Myös iäkkäiden perhehoito hyvinvointialueilla lisääntyy. Toimeksiantosuhteisella perhehoidolla tarkoitetaan oman kodin ulkopuolista hoitoa tarvitsevan henkilön hoitamista yksityisessä perheessä perheenjäsenenä, tai vaihtoehtoisesti perhehoito voidaan järjestää myös hoidettavan kotona.
Perhehoito voi mahdollistaa turvallisen ja hyvinvoivan asumisen omassa kodissa, esimerkiksi ennen kotihoidon palvelua, jos ikäihminen ei tarvitse vielä sairaanhoidollista palvelua.
Kaiken perustana on ikäihmisten asuminen omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, kotiutumisen tuki, hyvät kotipalvelut, kotikuntoutus ja tarpeenmukainen kotisairaalatoiminta.
Omaishoitajuutta kannattaisi tukea voimakkaasti ja omaishoidon palkkioita nostaa. Digitaaliset sote-palvelut, teknologian ja tekoälyn hyödyntäminen täydentävät kokonaisuutta.
Ikäihmisten hyvinvointi ei kuitenkaan synny vain sosiaali- ja terveyspalveluissa. Liikunnan, kulttuurin, esteettömyyden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys on tärkeä, kun rakennamme kestävää vanhustenhuollon visiota.