Työ muistisairaan hoivaosastolla on vaativaa. Suotavaa olisivat muun muassa hoitajien hyvä ammattitaito, soveltuvuus alalle. Saattaa olla, että joillain hoivaosastoilla työ on muodostunut liian rutiininomaiseksi, ja toiminta on joka päivä sama.
Olin vanhusten, pääasiassa muistisairaiden hoitajana 40 vuotta. Varsinkin 90-luvulla alettiin vakavammin huomioida vanhusten mielekkäämpää ja kodinomaisempaa hoivamallia. Pyrittiin lisäämään vaihtelua päivän toimintoihin. Lääkehoitoa vähennettiin huomattavasti. Hoitajilta se vaati paljon, mutta työ oli mielekkäämpää. Levottomia vanhuksia oli paljon, joillekin lääkehoito oli välttämätön.
Silloin tuli huomaamaan, miten tärkeää on riittävä hoitajamäärä. Se selvästikin vähentää lääkkeellistä hoitoa, kun hoitajalla on enemmän aikaa yksilöllisyyteen. Rutiininomaista toimintaa yritettiin välttää. Aina vanhus ei esimerkiksi halunnut toisten joukkoon, ja kokeneet, tutut hoitajat kyllä näkivät kasvoista, ilmeistä ja liikehdinnästä mikä oli mieluista mikä ei.
Kunpa vanhuksia, etenkin muistisairaita, kunnioitettaisiin ja hoivattaisiin yksilöinä, ei puhuttaisi heistä massana vaan yksilöllisyys huomioiden, oli sitten kysymyksessä lääkehoito tai joku muu.
Muistan erään vanhuksen aamuöisen levottomuuden. Olin yövuorossa, aamu oli kiireinen, vanhus kulki levottomana käytävillä nopein askelin. Kun tiedustelin, mikä hätänä, hän vastasi, että kaikki lehmät on lypsämättä. Silloin turvauduin ns. valkoiseen valheeseen, iloisin ilmein kerroin, että tulen navetasta ja kaikki on lypsetty.
Muistan hänen ilahtuneen ilmeensä. Huoli helpotti ja pian hän sängyssään nukkui levollisesti.
Aira Kuntila