Perheiden jaksamisen tueksi etsitään koko ajan erilaisia tuki- ja sijaisperheitä. Perheiden avunsaanti on siis ulkoistettu viranomaisten tehtäväksi.
Eikö silloin ole jossain jotain vialla, kun vanhemmat eivät enää jaksa?
Monilta vanhemmilta puuttuu tukiverkosto, sillä vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset saattavat joutua muuttamaan asuinpaikkaa olosuhteiden pakosta.
Tällöin vanhemmat jäävät yksin, eivätkä voimat riitä lasten huomioimiseen, ja he tarvitsevat ulkopuolisen tukea jaksamiseensa.
Olisi hienoa, jos perheet alkaisivat perustaa omia hoitorinkejä, jolloin he voisivat vuorotella lastensa hoidossa. Näin ei kenenkään tarvitsi kuormittaa yhteiskunnan nyt jo varsin kuormittuneita lastenhoitojärjestelmiä.
Lapsetkin saisivat leikkikavereita ja oppisivat olemaan muiden perheiden kanssa.
Voisivatko vanhemmat itse luoda jonkinlaisen varaperhehoitojärjestelmän? Kaikki keinot perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi ovat sallittuja!
Yhteiskuntarakenteen muuttuessa, työttömyyden ja yleisen pahoinvoinnin lisääntyessä, ihmisten taloudellisen tilanteen heikentyessä, myös voimavarat lastenhoitoon hupenevat.
Emmekö löydä tilanteeseen muuta ratkaisua kuin lasten riistämisen kotoa, ulkopuolisen tahon hoidettaviksi? Perheen ulkopuolinen hoitokin maksaa yhteiskunnalle, eikä se ole edes kovin edullista.
Miksi emme sijoittaisi näitä rahoja perheiden tukemiseen, jolloin lapset eivät traumatisoituisi, kun he saisivat avun kotiinsa?
Tällainen perhe- ja lapsilähtöinen toiminta olisi monin tavoin inhimillisempää, ja kaikki voisivat paremmin.
Vanhemmat eivät paljon pyydä. He haluaisivat esimerkiksi vain nukkua yönsä, kun lapset eivät valvottaisi heitä. Jos vanhemmat itse pääsisivät jonnekin vaikka joka toinen viikonloppu, ja lapset saisivat jäädä kotiin, kaikki voisivat paremmin.