Vanhemman vähäinen tai olematon osallistuminen lapsensa harrastuksen talkootoimintaan ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö hän haluaisi osallistua. Taustalla voi olla esimerkiksi jaksamisen haasteita, huomauttaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) auttavien palvelujen päällikkö ja psykoterapeutti Tatjana Pajamäki.
– Jos vanhemmalla on vaikeuksia selviytyä arjesta, hänen on varmasti vaikeaa pysyä aktiivisesti mukana myös talkooringeissä. Jaksamisen vähyyteen voi olla monenlaisia syitä, ja toivoisin tällaisiin tilanteisiin ymmärrystä.
Pajamäen mielestä olisi hyvä, jos tämä olisi seuroissa jo ennakoitu ja tehty läpinäkyväksi. Käytännössä asia voisi toimia niin, että vanhempi saisi jollakin tavalla vain ilmoittaa, että hänellä on elämässään menossa ajanjakso, jossa osallistuminen ei onnistu – ja ilman, että hänen tarvitsisi tarkkaan purkaa asiaa auki.
Pajamäki huomauttaa, että jos vanhempi ei halua tai uskalla kertoa haasteistaan, mutta sinnittelee äärirajoilla tai kokee passiivisuudestaan esimerkiksi jatkuvaa huonoa omaatuntoa, pahimmillaan lapsen harrastaminen saattaa jopa loppua.
– Harrastus tukee lapsen myönteistä kehitystä ja voi olla äärimmäisen iso tuki tilanteessa, jossa perheessä on jonkinlaista kuormaa tai vanhemman jaksaminen on koetuksella.
Pajamäen mukaan myös esimerkiksi vuorotyötä tekevillä vanhemmilla voi olla todella suuria haasteita sovittaa yhteen omia työvuorojaan ja lasten harrastusaikoja.
Lapsille toki on tarjolla myös sellaisia harrastuksia, joihin riittää pelkkä vanhempien taloudellinen panostus tai jotka voivat olla jopa ilmaisia. Pajamäki huomauttaa, että lapset ovat jo keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa sen suhteen, onko omalla alueella ilmaisia tai vanhemman budjetille sopivia harrastuksia. Kalliimmat joukkueurheilulajit taas sulkevat osan lapsista heti pois hintansa puolesta.
– Lapsilla pitäisi olla aina oikeus harrastaa, ja toivoisinkin, että lasten harrastaminen olisi mahdollista riippumatta vanhemman kyvyistä tai aikaresursseista.
