Ei Tenhua aktiivisuuren puuttehesta tarvitte ritisoora – ainakaan silloon, ku pitääs töiltä välttyä. Yhtenä kevättalavena, ku Sylyvi oli ollu hermolomalla niiren parisuhtehesta, oli Tenho keksiny, miten se välttyy takapihan maankääntöhommista, joilla Sylyvi oli alituusehen uhkaallu.
Tenho perehty joutesnansa vossiililöytööhin ja niiren varijelemisehen. Sitte se katteli pihalle. Sen jäläkehen se perehty lisää, ja ajatuslamppu sytty samas ku Sylyvi tuli iltaonnikalta kotia.
Sylyvi huamas, notta Tenho oli hommannu uuren ruakapöyrän ja tulukitti sen sovinnon eleeksi. Vähä sitä harmitti, ku Tenho ei ollu tullu polovillansa anelemahan sitä takaasi kotia, mutta tupahan pilikistävän maaliskuun ilta-auringon muistutus kohta alakavasta kiihkiästä kasvatuskauresta sai elämän piänet nokkihinottamisaiheet unohtumahan.
Seuraavana päivänä Tenho kaivo lumen alta sopivanoloosen kiven, puhuristi sen hualellisesti ja muatooli hellästi pajavasaralla. Sitte se ajo romajavalla Hiluksillansa rautakauppahan ja osti justihin tiätynsävyystä maalia. Illemmalla, ku Sylyvi touhus kasvihuanehes, Tenho maalas kiven saunas katsehilta piilos ja laitto sen lautehille kuivamahan.
Pikkuusen Sylyvi ihimetteli, minkä tähären saunaa lämmitettihin, vaikkei sinne menty kylypömähän, mutta tuumas, nottei viälä kannata liikaa rissata, ku on justihin saavutettu rauhanomaanen rinnakkaaselo. Ja tomaatinsiämenet oli makuuhuanehes itämäs.
Jonkun aijjan päästä, ku routa oli vähä sulanu, Tenho pyyti meikälääsen kaivamahan kuapan niiren takapihalle. Sylyvi ei ollu justihin silloon kotona, eikä Tenho suastunu kertomahan, mitä varten kuappa oli. Arvelin, notta ne laittaa suihkulähtehen takapihalle, sellaasen, johona relhviini sylyköö vettä altaasehen.
Reellä tämäki alakaa, tuumas Tenho salaperääsesti.
Seuraavan kerran havaattin niiren takapihalla tapahtuvan jotaki vasta, ku museoviraston auto ajo niiren pihahan, ja autosta kannettihin valohheittimiä ja kameroota takapihalle.
Asiookseni menin kysymähän, onko meirän kissiä näkyny siälä ja sain nähärä melekoosen pektaakkelin. Kolome asiantuntijaa oli polovillansa sen mun kaivaman kuapan viäres ja hoki: ”On se se, on se!”
Ne otti kuapasta kuvia ja julisti, nottei kuappahan päin saa eres hengittää eikä kymmentä metriä lähemmäs mennä. Kesemmällä tuloo tutkijoota Kiinasta asti ihimettelemähän Suamen oloos harvinaasta vossiilia ja selevittämähän, miten se on tälle perälle kulukeentunu.
Siihen välihin Sylyvi j huikkas, notta onko siälä kuapas Tenhon karonnu järki, muttei museoviranomaaset ymmärtäny leikkiä tällääsis asioos. Ne julisti takapihan ja pualet etupihastaki ankarahan toimenpirekialtohon kunnes toisin määrätähän.
Tenho siinä sitte harmitteli, notta pitiki löytyä rinosauruksen muna justihin, ku se olis alakanu maata kääntämähän ja Sylyville maaliman suloosinta puutarhaa rakentamahan. Sinne olis kuulemma tullu mutterinmallinen iloottemismajaki. Näin se hahamotteli ja tyyräs mua kotia päin ennenku rupesin esittämähän kiusallisia kysymyksiä.
Arto Juurakko
Kirjoittaja on alavutelainen kirjailija.