Voi että, meikäläistä pistää väliin vihaksi kun, osa ihmisistä kulkee kevyen liikenteen väylillä vastavirtaan. Siis vasenta reunaa. Joskus vastavirtaan tulevan käsipuolessa, köyden päässä on koira, mutta ei suinkaan aina. Sitä koittaa omalle jälkikasvulleen toitottaa, että käyttäkää aina kevyen liikenteen väylän oikeaa reunaa, niin liikenne sujuu ilman törmäilyjä. Ajatuksena vähän sekin, että kun ne alkavat isompana ajaa mahdollisesti mopolla ja autolla, niin olisi niin kuin jo tuttua ja luonnollista se oikeanpuoleinen liikenne.
Joskus käydään naapurien kanssa porukalla lenkkeilemässä ja silloin letkassa pyörällä ajaa neljä aikuista ja kolme lasta. Joka kerran vastaan tulee joku, joka jääräpäisesti puskee omaa, minun mielestäni väärää reunaa ja kaikki me seitsemän väistämme häntä yhtä. Joo, kyllä minä tiedän, että tieliikennelaki antaa kävelijälle mahdollisuuden valita käyttämänsä reunan kevyen liikenteen väylällä, olen asiasta oikein liikenteen parissa työskentelevää poliisikonstaapelia haastatellut (Ilkka 20.3.2014), mutta kun meillä Suomessa on käytössä muuten oikeanpuoleinen liikenne, niin eikö sitä olisi selkeintä käyttää myös kevyen liikenteen väylällä.
Entäpä tilanne, jossa minä ja joku toinen jääräpää tulee vastakkain väylän samaa reunaa, eikä kumpainenkaan ole aikeissa väistää. Asiaan ei ole olemassa lakipykälää, mutta edellä mainitsemani konstaapeli sanoi, että hänen näkemyksensä mukaan tällaisessa tapauksessa, niin kuin liikenteessä kohtaamisessa yleensäkin, väistetään oikealle. Eli oikeaa reunaa kävelevä väistää pientareelle ja vastaantuleva väistää kaistan keskelle päin. Jos edes tätä ohjetta noudattaisi jokainen, säilyisi kevyen liikenteen väylillä parempi sopu meidän jääräpäitten kesken ja törmäilyn vaara vähenisi.
Muistan kun lukiolaistyttönä olin äidin kanssa iltalenkillä. Kävelimme pitkiä lenkkejä yhdessä harva se ilta. Juttelimme kävellessä niitä näitä, kun vastaan tulivat eräänä pimeänä syysiltana sukunimeltä mainitsemattomat Saara ja Jorma. Vanhempi ja liikkumista aktiivisesti harrastava pariskunta. He eivät sanoneet iltaa, vaan että me kävelemme väärällä puolen kevyenliikenteen väylää. Reippailimme äidin kanssa silloin vasenta puolta. Tapaus jäi niin harmittamaan mieltä, että siitä lähtien, vuodesta -92, olen pitänyt visusti huolta siitä, että minä liikun aina väylän oikeaa reunaa. Ettei enää kukaan pääse huomauttamaan, että minä käytän väärää puolta.
Katja Aninko-Laukkola
Toimittaja