Vuosi kolumnistina on mennyt erittäin nopeasti. Ja niin kuin elämässä yleensäkin, on ollut hyvää ja huonoa juttua: välillä kirjoitus on tullut kuin itsestään ja välillä deadlineen asti on täytynyt työstää täysillä, ja epätoivokin iskenyt. Välillä asia on kolahtanut, välillä jäänyt höpinäksi.
Kun lupauduin kirjoitushommiin, se oli erittäin mielenkiintoinen päätös. Viimeisestä kerrasta, kun olen kirjoittanut jotakin muuta kuin omaa nimikirjoitusta, on reilut 20 vuotta – ylioppilaskirjoituksissa. Silloin en kirjoittanut niin kovin hyvin arvosanoin tai motiivein.
Omassa työssäni vaadin pelaajilta matkustamista pois heidän omalta turvalliselta alueeltaan. Johtamisfilosofiassani uskon esimerkillä johtamiseen ja tämä kirjoittaminen, jos mikä, on minun henkilökohtainen matkani äärirajoille.
Kolumnien aiheet ovat pääsääntöisesti käsitelleet elämääni ja siinä tapahtuvia asioita. Elämä on osa jalkapalloa eli kirjoittaessani turvalliset aiheet ovat luoneet raamit, joiden sisällä olen pystynyt joskus jopa luomaan vähän illuusiota.
Samoin kuin meidän pelikentällä, yritän valmentajana luoda peliin raamit ja rutiinit, joiden sisällä pelaajat tuntevat turvallisuuden ja uskaltavat kollektiivissa räjäyttää omia rajojaan.
Kirjoittaminen on myös vahvistanut omia ajatuksiani monesta asiasta: ihminen oppii asioita, joita tekee ja tavoite ohjaa tekemistä. Jonkun teorian mukaan jokaisessa ihmisessä on jotakin lahjakkuuden osa-aluetta, mutta kovalla työnteolla ja halulla voi saavuttaa ja ohittaa jopa lahjakkuuden. Ja varmasti yksi lahjakkuuden esiintymismuoto on halu ja sitoutuminen kovaan ja joskus puuduttavaan perustyöhön.
Kolumnien aikataulut ovat olleet tiedossa koko vuoden; samalla lailla kuin otteluohjelma on tiedossa koko pelikaudeksi. Ajan rytmitys menee samalla lailla molemmissa tapauksissa. Seuraava juttu tai peli on aina se tärkein – lukijalle ja pelaajalle. Valmentajana joudun välillä miettimään isompaa kuvaa ja samoin kirjoittajana ehkäpä säästän sen mehukkaan aiheen seuraavaan ja osuvampaan ajankohtaan.
Kirjaimet myös riisuvat kaiken paljaaksi. Kirjoittaessa asiat jäävät konkreettisesti paperille ja näkyviin. Iso haaste on ollut minulle tavoittaa se äänenpaino, ilme tai vivahde, joka on paljon helpompaa puhuessa tai esiintyessä. Kirjoitetussa tekstissä asioita voi ymmärtää eri lukija eri tavalla omista lähtökohdistaan ja ajatusmaailmastaan, mutta toisaalta kirjoitettu teksti on julistus, joka sanoo juuri sen mitä siinä lukee.
Helpoimmin tekstit ovat tulleet, kun olen heittäytynyt tarinaan mukaan. Samalla tavalla kuin meidän pelaajille kentällä, kun asiat alkavat tulemaan selkäytimestä ja automaation kautta. Tulos on molemmissa tapauksissa aito ja meidän näköinen.
Kirjoittamisen ja valmentamisen paras juttu: se fiilis, kun kolumni on valmis lähetettäväksi toimitukseen tai se hetki, kun viimeiset harjoitukset ottelua edeltävänä päivänä on tehty: outo helpotus ja häivähtävän pieni tunne hyvästä työstä, mutta samalla mieleen iskee se pelko ja jännitys, että miten huomenna käy…
Simo Valakari
Kirjoittaja on SJK:n päävalmentaja.