Se oli printtikangas, jossa oli kirkkaanpunaisia amerikanrautoja. Se oli pakko saada, vaikka tiedossa olikin, ettei materiaalissa ollut kehumista. Kolmetoistavuotiaan pakossa ei ole tinkimisen varaa.
Siitä tuli 70-lukua henkivä piukka paita, parasta ikinä. Aina siihen asti, kun se oli ensimmäistä kertaa päällä.
Pyrähdys bussipysäkille paljasti puseron luonteen: kuin olisi pinkonut Cooperin testissä jätesäkki yllään. Kun astui bussista syysviimaan, tuntui kuin ei olisi ollut vaatteita lainkaan. Paita myös lemusi kuin rankkitynnyri.
Sinnittelin siinä luokkakuvauspäivän. Sen jälkeen se hautautui kaikessa hiljaisuudessa komeron uumeniin.
Olin tutustunut synteettiseen vaatekuituun.
Tänä päivänä synteettiset kuidut ovat kauppojen vaaterekkien perustavaraa.
Vaatekuidut voi jakaa kolmeen: On luonnonkuituja, kuten puuvilla ja silkki. On muuntokuituja, joiden raaka-aine tulee luonnosta mutta joista tehdään kuituja teollisesti – esimerkiksi viskoosi ja lyocell. Ja sitten on synteettisiä kuituja, kuten polyesteri ja akryyli. Ne valmistetaan alusta asti teollisesti.
Synteettisestä kuidusta on yleensä kyse, kun paksu neule ei lämmitä, ohut ja kevyt vaate hiostaa, neulepusero rätisee sähköä tai vaatekappaleeseen ilmaantuu haju, joka ei muistuta mitään inhimillistä. Tai vaate muuten tuntuu siinä määrin piinalliselta, että tekee mieli repiä se yltä kesken työpäivän ja istua toimistossa aluspaita päällä.
Ennen kuin joku tekokuitujen ystävä repii teryleenihousunsa, on syytä todeta, että synteettisillä materiaaleilla on myös hyviä puolia. Ne ovat usein kestäviä ja helppohoitoisia ja hylkivät vettä. Näitä ominaisuuksia kiittävät ainakin laiskat silittäjät ja kuralätäköissä temmeltävien tenavien huoltajat.
Synteettinen vaatekuitu toimiikin hyvin silloin, kun sitä käytetään toisen materiaalin seassa esimerkiksi kestävyyttä lisäämässä.
Nykyisin on kuitenkin usein niin, että synteettinen kuitu on päämateriaali ja luonnonkuitu pieni lisä sen seassa. Talvitakin sisuksista löytyy untuvaa, mutta se verhoillaan ympäriinsä polyesterillä. Sukissa on kohta yhtä paljon polyamidia kuin puuvillaa.
Joka on nähnyt jossain myynnissä muun kuin sataprosenttisesti synteettisen liikuntavaatteen, hihkaiskoon. On totta, että esimerkiksi hikoillessa kastuva puuvilla ei ole miellyttävin materiaali reippailuun, mutta ei sitä kyllä ole hengittävyydessä muovipussiin vertautuva polyesterikään.
Välissä olisi kuitenkin koko joukko molempien hyviä puolia yhdistäviä muuntokuituja.
Onko valtaosa meistä todella synteettisten materiaalien ystäviä? Vai tyydymmekö vain siihen, mitä on tarjolla?
Mene ja tiedä. Mutta sellaisella liikkeellä, jonka takit hengittäisivät ja neuleet lämmittäisivät ja jonka sukat eivät kahden tunnin käytön jälkeen muodostaisi biouhkaa, olisi pitkä jono vaatteenmallisiin muovinpalasiin tuskastuneita asiakkaita valmiina.
Hanna Kuonanoja
Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.