Koirametsät ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina. Pohjanmaalle ensimmäinen koirametsä tuli Pietarsaareen vuosi sitten, ja nyt syyskuussa Vaasan seudun ensimmäinen koirametsä avasi porttinsa karvakuonoille Mustasaareen.
Koirametsä on aidattu alue, jonka voi vuokrata omaan käyttöönsä. Koirametsässä koirat saavat juosta vapaana ilman pelkoa karkaamisesta tai petoeläimistä.
Suomessa koiraa saa lain mukaan pitää taajama-alueen ulkopuolella kytkemättä kiinnipitoajan ulkopuolella, eli 20.8.–28.2. Tähän tarvitaan kuitenkin maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa. Koiran tulisi myös olla ulkoiluttajansa hallinnassa, vaikkei se olisi hihnassa.
Kaikki koirat eivät myöskään tule toisten koirien ja ihmisten kanssa toimeen, jolloin koirametsä on turvallinen ratkaisu vapaana juoksenteluun.
Neljän veljen ja yhden isän voimin
Petsmon koirametsän puuhamiehinä on sama porukka kuin Pietarsaaren koirametsän takana: veljekset Jonatan, Johannes, Jesper ja Jim Byggmästar. Myös heidän isänsä Johan Byggmästar on ollut rakennushommissa apuna.
Heistä kellään ei ole omia koiria, mutta metsän omistaminen ja hoitaminen on heidän yhteinen harrastuksensa. Veljekset alkoivat miettiä, miten metsiä voisi käyttää ja hyödyntää muutenkin kuin talousmetsinä.
Byggmästarit ovat kotoisin Kruunupyystä, ja Jonatan on heistä ainoa, joka asuu Mustasaaressa.
Grillaus onnistuu
Petsmon koirametsä on hehtaarin kokoinen alue, jossa kulkee metsätie päästä päähän. Kosteilla kohdilla on pitkospuut.
– Tänne alkaa nopeasti muodostua pieniä polkuja sinne tänne, kun ihmiset ja koirat liikkuvat.
Koirametsän keskivaiheilla on laavu, grillauspaikka ja huussi. Mukanaan voi tuoda omat puut tai ostaa puusäkin laavulta. Tynnyrissä on vettä saatavilla.
– Rakensin laavun viime vuonna syksyllä omassa pihassani. Tämän vuoden keväällä se siirrettiin koirametsään.
Laavurakennus on tehty vanhoista hirsistä. Seinällä roikkuu vihkonen, jossa kerrotaan hirsien alkuperäinen tarina. Ne ovat alkujaan oravalaismiehen Myron-Villen talosta. Vihkosessa on tarinoita ja lehtileikkeitä Myron-Villen elämästä ja Amerikan matkalta.
Jonatan Byggmästarin mukaan työtunteja on kulunut koirametsän rakentamiseen arviolta tuhat reilun vuoden aikana. Päivätyö on Wärtsilässä insinöörinä.
– Tämä on harrastus, ja toivottavasti materiaalikulut saadaan jossain kohtaa katettua.
Kuoppia saa kaivaa
Koirametsä on nimensä mukaisesti koirille tarkoitettu, mutta mikään ei estä vuokraamasta aluetta omaan käyttöönsä, vaikkei koiraa olisikaan.
Koirametsässä koirat saavat temmeltää vapaasti. Kuoppia saa kaivaa ja mättäillä sää mönkiä. Omistajien on kuitenkin huolehdittava, että koirien jätökset kerätään metsästä.
Varaus ja vuokraus tapahtuu koirametsän verkkosivujen sähköisen varauskalenterin kautta.
Jonatan Byggmästarin mukaan kävijöitä on ollut ensimmäisten viikkojen aikana mukavasti.
– Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, sekä myös kehitysehdotuksia. Töitä ja parannuksia tehdään vielä, esimerkiksi laavun ympärille on tulossa puuhaketta.