Vaasassa kaupungin taidemuseot Kuntsi ja Tikanojan taidekoti ovat kolme päivää viikosta suljettuina.
Pöyristyttävintä, lähes hävettävää, on että suosituimpana museopäivänä, sunnuntaina museot pysyvät suljettuina. Tuolloinhan kaikki ehtivät käydä näyttelyissä. Museoissa käyminen on sangen huokeaa, eli jopa vähävaraisilla on siihen varaa.
Ne säästöt, joita toimenpiteillä saatiin aikaan, ovat todella minimaaliset. Lisäksi työntekijöitä sanottiin irti. Hävetä saisivat ne, jotka taiteesta säästää! Palauttakaa museoiden aukiolot, kuten ne olivat ennenkin. Maanantaina voi olla kiinni ja muina päivinä auki.
Arkena museoissa käyvät koulut, ja niillä käynneillä saadaan lapset ja nuoret kiinnostumaan taiteesta. Joillekin se voi olla hyvin merkittävä ja elämää mullistava käynti. Joku saattaa sen käynnin perusteella haluta taiteilijaksi. Miten me voimme luoda taiteilijoita jos emme panosta taiteen kasvatukseen?
Miksi pitää suljettujen ovien takana kalliita maalauksia?