Vaasa-Mustasaari oppaiden kesäopastusten uutuutena ovat tänä kesänä Vähänkyrön hautausmaakierros, mikä on ilmainen, sekä maksullinen opastus Vöyrinkaupungin palokujille.
Sitä varten oppaat olivat vastikään koulutuksessa, jonka piti Vaasan kaupungin eläkkeellä oleva kaavoitusarkkitehti Aila Virtanen.
– Palokujat ovat vähemmän tunnettua Vaasan historiaa. Niihin liittyy paljon sekä rakennusten että ihmisten historiaa ja tarinoita, oppaiden yhdistyksen puheenjohtaja Anneli Ketonen sanoo.
Vaasassa on useita palokujia, tai palokatuja, eli yhteensä 41. Kaupunki on kunnostanut ja kyltittänyt palokujiaaan, jotka museovirasto on määritellyt merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kaupunki aloitti kujien nimeämisen kuusi vuotta sitten.
Oppailla on suunnitteilla myös uusi opaskurssi, mikäli sille saadaan rahoitus. Etenkin saksaa osaavia oppaita tarvittaisiin lisää.
– Matkailijoita tulee nyt Vaasaan runsaasti saksankielisistä maista, Ketonen sanoo syyksi.
Varausjärjestelmä uusittu
Vaasa-Mustasaari oppaiden sähköinen varausjärjestelmä on uusittu. Varaukset oppaiden kierroksille ja tapahtumiin voi tehdä yhdistyksen kotisivuilta, vaasamustasaarioppaat.fi, löytyvästä verkkokaupasta.
Varattavissa ovat nyt kesän suositut ja ilmaiset hautausmaakierrokset sekä maksullisia opastuksia, kuten Strömsö-opastus ja Palosaaren iltakävely. Tyypillisesti opastukset kestävät noin 1,5 tuntia.
– Varauksia on tullut jo hyvin tälle kesälle, Ketonen kertoo.