Hyvä taide herättää tunteita ja ajatuksia ja saa katsojan pohtimaan omaa elämäänsä, näkemään sen kenties uudesta näkökulmasta.
Tätä on nyt tarjolla Vaasan kaupunginteatterissa, kun Satu Rasilan kirjoittama draama Katoava maa sai ensi-iltansa lauantaina.
Kannattaa varata paketti nenäliinoja mukaan katsomoon, sillä näytelmä käsittelee suuria teemoja, rakkautta ja anteeksiantoa. Tarina on niin koskettava ja näyttelijäntyö niin upeaa, että monet silmät kostuvat.
Jälkeenpäin katsoja jää miettimään, millainen on oma vanhuus ja millaisena ihmiset muistavat minut.
Roolityön mestarinäyte
Katoava maa kertoo Helenasta ja Aarnesta, jotka ovat olleet naimisissa 45 vuotta.
Helena on saanut Alzheimerin taudin diagnoosin. Aarne on vaimonsa omaishoitaja, jonka työ lisääntyy sitä mukaa, kun tauti etenee.
Näytelmä on varsinkin Kirsi Asikaisen roolityöskentelyn mestarinäyte. Hän onnistuu kuvaamaan täydellisesti muistisairaan ajatusten häilyvyyttä, ahdistusta eri tilanteissa ja vihaa rakasta ihmistä kohtaan, jota ei aina enää tunnista.
Taudin alkuvaiheessa vauhti on päällä ja ajatukset hulmuavat sinne tänne, kuin monikerroksisen mekon helmat. Loppuvaiheessa vanhus taantuu oikuttelevaksi ja talutettavaksi lapseksi jälleen.
Jorma Tommila on yhtä onnistunut puolisona, jonka pitää sopeutua tilanteeseen, jaksaa vaimon kanssa, vaikka omakin jaksaminen on koetuksella, ja ottaa vastuuta kodista aiempaa enemmän.
Mennyt ja nykyhetki
Näytelmä on kirjoitettu kiehtovasti moneen aikatasoon, mitä korostetaan vaatteilla ja radiosta kuuluvalla musiikilla.
Helena ja Aarne elävät osittain muistoissaan, menneessä. Nykyhetki tuntuu välillä ahdistavalta sekä Helenan sairauden takia että kaikkien puhumattomien asioiden taakan takia.
Salaisuudet ja epäilyt tuovat parisuhteeseen lisäpainoa.
Näytelmässä korostetaan, että muistojaan ei voi valita. Sitä muistaa asioita, joita ei haluaisi, ja unohtaa, mitä ei haluaisi. Se on traagista, ja niin totta.
Emma-Sofia Hautala ja Juha Ekola näyttelevät Helenaa ja Aarnea nuorina. Hekin tekevät roolinsa hyvin, mutta väistämättä he jäävät sivuun Asikaisen ja Tommilan taituruuden rinnalla.
Pariskunnan lapsen, Annukan roolissa vuorottelevat lapsinäyttelijät Iina Laulaja ja Senni Perälä.
Monissa kohtauksissa sekä nuoret että vanhat Helenat ja Aarnet ovat samaan aikaan läsnä. Siitä syntyy komediaa ja koskettavuutta.
Loppu lässähtää
Ohjaaja Sini Pesonen on onnistunut nimenomaan henkilöohjauksessa mutta tarinankuljetuksessa loppu lässähtää täysin.
Viimeisen puolen tunnin aikana on useita kohtia, joissa dramaattinen black out päättäisi näytelmän tyylikkäästi. Sen sijaan tarinaa on venytetty ja venytetty hidastetuilla liikkeillä tekotaiteelliseen loppuun saakka.
Tinja Salmen suunnittelemassa lavastuksessa Julia-salin ikkunat on otettu osaksi lavastusta, eikä peitetty mustilla verhoilla, kuten tavallisesti. Ratkaisu on hieno.
Ikkunat symboloivat kurkistusaukkoja muistojen maailmaan. Toisessa näytöksessä lavastus kuvastaa Helenan mieltä, samoin kuin radiosta kuuluvat irralliset puheenpätkät ja laulut, jotka tulevat ja menevät, eivätkä liity mihinkään. Niin kuin ei aina muistotkaan.
Vaasan kaupunginteatteri: Katoava maa. Käsikirjoitus Satu Rasila, ohjaus Sini Pesonen, skenografia Tinja Salmi, äänisuunnittelu ja musiikki Niklas Nybom. Rooleissa Kirsi Asikainen, Jorma Tommila, Emma-Sofia Hautala, Juha Ekola, Iina Laulaja/Senni Perälä. Ennakkonäytös 18.2.2022.