Vaasan hovioikeus aloitti toimintansa 21.8.1776 eli lähes 250 vuotta sitten. Tuolloin Vaasan hovioikeuden tuomiopiiri oli huomattavasti nykyistä laajempi, sillä Suomen puolella Ruotsin valtakuntaa toimi vain kaksi hovioikeutta. Vaasan hovioikeuden ensimmäinen rikosjuttu koskikin kahden savolaisen torpparin, Matti Issakaisen ja Mikko Lyytikäisen, välistä riitaa, jonka seurauksena toinen heistä oli menettänyt hampaansa. Pahoinpitely oli tapahtunut paluumatkalla kirkosta, joten hovioikeus joutui tuomiota antaessaan pohtimaan, oliko pahoinpitelijä tullut rikkoneeksi myös kirkkorauhaa vai ei.
Suomen hovioikeuksien joukossa Vaasa on perinteisesti vaalinut yhteyksiä muihin Pohjoismaihin ja tätä kautta myös suomalaisen oikeuskulttuurin historiallisiin juuriin. Nykypäivän Vaasan hovioikeudessa suomen ja ruotsin kieli ovat tasa-arvoisessa asemassa, mutta vallitseva asiaintila ei ole itsestäänselvyys.
Issakaisen ja Lyytikäisen riita-asia käsiteltiin Vaasassa ruotsin kielellä. Prosessi oli ruotsinkielinen sekä suullisesti että kirjallisesti, sillä vielä 1700-luvulla ajatus suomesta oikeuskielenä oli mahdoton. Tarvittavaa sanastoa, käsitteitä tai edes kieltä auttavasti osanneita lainoppineita ei juurikaan ollut. Suomeksi painettua lainopillista kirjallisuutta oli sentään saatavissa jonkin verran, ja esimerkiksi voimassa oleva lakikirja, ”Sveriges rikes lag, gillad och antagen på riksdagen år 1734”, eli lyhyemmin Ruotsin vuoden 1734 laki, oli käännetty suomeksi jo vuonna 1759.
Asiat alkoivat kuitenkin muuttua 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Tuolloin alioikeudet oli jaettu kaupunkien raastuvanoikeuksiin ja maaseudun kihlakunnanoikeuksiin. Koska suomalaisista ehdoton enemmistö asui maaseudulla, olivat kihlakunnanoikeudet useimmille lähin tuomioistuin. Tiettävästi ensimmäiset suomenkieliset kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat laati tuomari Karl Ferdinand Forsström (1817–1903) vuonna 1856. Forsström myös julkaisi pöytäkirjansa seuraavana vuonna nimellä ”Wiina ja Murha eli Ensimmäiset kihlakunnan oikeuden protokollat suomeksi”.
Forsström joutui aloittamaan työnsä lähes tyhjästä, sillä esikuvia ei juuri ollut. Työssä kohdattuja vaikeuksia on vaikea jälkeenpäin edes kuvitella. Pian kuitenkin Forsströmin antama esimerkki sai lukuisia seuraajia, minkä seurauksena alioikeuksien pöytäkirjakieli vaihtui pääosin 1860- ja 1880-lukujen välillä ruotsista suomeksi. Esimerkiksi Ilmajoen käräjäkunnan pöytäkirjat kirjoitettiin vielä 1860-luvun alussa lähes kokonaan ruotsiksi, mutta 1880-luvun lopussa kieli oli vaihtunut suomeksi.
Alioikeuksien kielenvaihdos loi painetta myös hovioikeuksia kohtaan. Vaasan hovioikeuden ensimmäinen suomenkielinen tuomio annettiin 24.4.1884. Käsiteltävään asiaan ei liittynyt suurta dramatiikkaa, sillä kyseessä oli vaatimaton velkajuttu, joka koski jalasjärveläisen kauppiaan kymmenen markan saatavia. Periaatteellisella tasolla kyse oli kuitenkin erittäin merkittävästä asiasta, sillä kuten tuon ajan sanomalehdet totesivat, tuomio oli varta vasten kirjoitettu suomeksi, eikä se perustunut ruotsinkielisen tekstin käännökseen.
Ensimmäisestä suomenkielisestä tuomiosta huolimatta kesti vielä kauan, ennen kuin suomi ja ruotsi olivat tasavertaisessa asemassa Vaasan hovioikeudessa. Lopullisen muutoksen on arvioitu tapahtuneen vasta vuoden 1902 kieliasetuksen myötä, joka takasi molemmille kielille yhdenvertaisen aseman.
Suomen kielen nostaminen oikeuskieleksi oli osa 1800-luvun suomalaistumispyrkimyksiä, joiden tavoitteena oli kehittää siitä täysiverinen sivistys- ja kirjakieli. Samoihin pyrkimyksiin kuului myös suomenkielisen kaunokirjallisuuden ja sanomalehdistön luominen sekä esimerkiksi suomenkielisten kansakoulujen perustaminen. Kansallinen historiankirjoitus on varsinkin menneinä aikoina kuitenkin usein tahtonut sivuuttaa sen tosiseikan, että suomenkielisen oikeuskielen edelläkävijät olivat usein itse äidinkieleltään ruotsinkielisiä, kuten edellä mainittu Forsström.
Laajemmasta näkökulmasta katsottuna suomen kielen kehittäminen oikeuskieleksi oli osa eurooppalaista nationalismia. Prosessin voi myös kytkeä osaksi muita aikakauden ilmiöitä, kuten taloudellisen vaihdannan kasvua sekä kirjallistumista. Kirjallistumisella tarkoitetaan ilmiötä, jonka myötä luku- ja kirjoitustaito saivat ihmisten arkipäivässä yhä suuremman jalansijan. Näihin muutoksiin myös oikeusjärjestelmän oli mukauduttava ja omaksuttava väestön enemmistön kieli.
Suomalainen oikeusvaltio ei tullut valmiiksi yksin kieltä vaihtamalla. Pikemminkin voisi sanoa, että suomenkielisen oikeuskielen kehittäminen oli yksi etappi pitkässä prosessissa, jonka myötä oikeusvaltio tuli ylipäätään mahdolliseksi.
Tänä päivänä suomen kielen asema kansallisena oikeuskielenä on vakaa, ja tulevat haasteet koskevat pikemminkin ruotsin sekä yli 150 muun Suomessa puhutun kielen asemaa ja oikeuksia. Asian tärkeys on syytä palauttaa mieleen myös Vaasan hovioikeuden lähestyvän merkkipäivän yhteydessä, sillä mahdollisuus asioida omalla äidinkielellään oikeuslaitoksen kanssa muodostaa perustan koko oikeusvaltiolle – riippumatta siitä, onko kyseessä suomi, ruotsi vai jokin muu kieli.