Vaasan Veteraaniautoseura järjestää vappupäivänä tuttuun tapaan veteraaniautojen vappukulkueen ja avaa Vaasan auto- ja moottorimuseon ovet.
Museon alakerran teemanäyttely on uusittu kokonaan. Avarassa hallissa pääsevät pääosaan nyt Fordit ja Opelit.
Seuran puheenjohtaja Matti Maartonen työntää keskikäytävälle paremmin esille Ford Mustangin vuosimallia 1967.
– Tämä on todella hieno, hän toteaa.
Hänen oma innostuksena vanhoihin autoihin käynnistyi jo pienenä poikana, 9-vuotiaana. Ruotsissa asuva äiti lähetti pojalleen 100 kruunua. Sillä poika lähti ensimmäiselle autokaupalleen.
– Opel Olympia vuosimallia 1958, sen ostin äidin lähettämillä rahoilla. Olihan se tosi jännittävää ajaa sillä ensimmäistä kertaa koivukujaa pitkin.
Hän ajoi autoa siis alle 10-vuotiaana ja ilman korttia.
– Ne oli niitä pelto- ja jääautoja, romuautoja. Niitä kertyi lapsena lopulta aika monta, puheenjohtaja muistelee ja hymyilee.
Ääni kaikki kaikessa
Alakerran teemanäyttelyssä on mukana vanhoja henkilöautoja ja muutama kilpa-auto kuten kurikkalaisen Timo Isoniemen omistama Opel Kadett coupe kiihdytysauto vuodelta 1976.
– Tämä, kun kiihtyy, niin eturenkaat nousevat lähdössä jopa hieman ilmaan. Vaihteita vaihdettaessa saa unohtaa kytkimen, ei muuta kuin uutta lukua silmään, yhdistyksen varapuheenjohtaja Vesa Ania sanoo.
Häntä on autoissa aina viehättänyt niiden äänet.
– Moottorit ovat minulle kaikki kaikessa. Se niiden ääni ja tunne, mikä siitä tulee.
Nykyiset hiljaiset sähkö- ja hybridiautot pistävät varapuheenjohtajan selvästi mietteliääksi.
Ohjelmaa museolla
Vappupäivänä voi tulla katsomaan museon edustalle kerääntyviä vanhoja autoja, mutta muutakin avajaisohjelmaa on luvassa.
The Sixties -bändi soittaa autoaiheista musiikkia ja Peurat ajovaloissa -ryhmällä on tanssiesityksiä.
Toukokuun puolivälissä 16.5. museolla järjestetään Automuseon Rompetori, jossa on tavaraa etenkin autoharrastajille.
– On siellä alkanut olemaan muutakin, kuten militariaa ja lastentarvikkeita, seuran sihteeri Janne Holmgren kertoo.
Hän kuvailee itseään autojen historiasta kiinnostuneeksi jäseneksi.
– Ruuvailu ei ole minun juttuni, mutta historia on. Yhdistyksen jäsenenä olen päässyt tutustumaan suoraan siihen, millaista moottorivalmistusta Vaasassa on ollut esimerkiksi Wärtsilässä ja Wickströmin tehtaalla. Se on herättänyt aina vain lisää kiinnostustani autoilun historiaa kohtaan.
Hän edustaa noin 340 jäsenisen seuran nuorempaa polvea.
Holmgrenin mukaan veteraaniautoseuraan on viime vuosina liittynyt jäseniksi myös nuoria, mutta vielä ei heitä ole varsinaisessa toiminnassa, kuten tapahtumien ja näyttelyiden järjestämisessä kovinkaan paljoa näkynyt.
Keskikesällä automuseo tekee ensimmäistä kertaa yhteistyötä myös Korsholman musiikkijuhlien kanssa, kun yksi festivaalikonsertti järjestetään museon tiloissa 28.7.
Elokuussa museo on mukana Taiteiden yössä 13.7. Talviteloille automuseo jää 15.9.