Poliisin olematon sisäinen valvonta johti siihen, että Helsingin huumepoliisin päällikkö pääsi itse pyörittämään huumeliigaa.
Näin toteavat Helsingin Sanomien rikos- ja oikeustoimittajat Minna Passi ja Susanna Reinboth tänään maanantaina julkaistussa kirjassaan Keisari Aarnio (HS-kirjat).
Passin ja Reinbothin mukaan poliisissa on ollut "systeemivirhe": liikaa on luotettu siihen, että lakia noudatetaan ja liikaa on tuudittauduttu ajatuksiin, ettei virkavallan sisällä ole korruptiota. Tämän luottamuksen seurauksena järjestelmässä syntyi ilmiö nimeltä Jari Aarnio .
– Tiettyjä varoitusmerkkejä on vain lakaistu maton alle. Kyse ei ole siitä, etteikö varoitusmerkkejä ole ollut ja etteikö ne olisi tullut poliisissa johdon tietoon, sanoo Passi.
Kirja kokoaa yhteen Helsingin huumepoliisin päällikkönä toimineen Aarnion uraa, tutkintaa ja oikeudenkäyntiä. Henkilökuvan rakentamisen sijaan on keskitytty siihen, miten korkea-arvoinen poliisi pääsi pelaamaan virassa ollessaan kaksilla korteilla.
Viime joulukuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion maksimirangaistukseen niin sanotussa huumetynnyrijutussa, ja Aarnio on saanut tuomion seurantalaiteyhtiö Trevocia koskevassa haarassa jo aiemmin. Yhteensä hän sai vankeutta 13 vuotta. Huumehaaran 10 vuoden tuomiosta puolustus on ilmoittanut valittavansa, Trevoc-tuomio on lainvoimainen. Passin ja Reinbothin kirja käy läpi Aarnio-vyyhdin käänteitä lähes aikajärjestyksessä.
Kirjasta käy ilmi, että suotuisat olosuhteet Jari Aarnion toiminnalle luotiin jo ennen kuin tämä astui huumepoliisin johtoon. Helsingin huumepoliisissa oli paljon sisäisiä ristiriitoja, ja sillä menivät sukset ristiin myös keskusrikospoliisin (krp) kanssa.
Kirjoittajat käyvät läpi, kuinka Aarnio aivan uransa alussa loisti huumesalakuljettaja Miika Kortekallion kuulusteluissa. Myöhemmin Aarnio myös teki Kortekallion liigasta tutkielman alipäällystökurssilla.
On epäilty, että Aarnio otti itse mallia Kortekallion rikollisista tavoista johtaa huumeliigaa. Passin ja Reinbothin mukaan Aarnion kääntymisestä pimeälle puolelle on merkkejä 1990-luvulta, kun Espoon poliisille kiinni jäänyt Kortekallio vihjaili yhteistyöstään Aarnion kanssa.
Käräjäoikeus katsoi kirjan mukaan, että Aarnio aloitti huumebisnekset loppuvuodesta 2002 alkaen, kun hän tapasi Malmin naisena tunnetun Mari Romanon ja alkoi tämän kanssa järjestellä huumekontakteja Hollantiin.
Selkeä merkki oli kuitenkin kirjailijoiden mukaan vuodelta 2004, kun Aarnio osti tamperelaispoliisilta 17000 euron auton käteisellä.
– Poliisi oli ihmetellyt, mistä näin paljon käteistä oli tullut, ja Aarnio oli vastannut nostaneensa sen pankkiautomaatista. Laskimme, että 400 euron kertanostorajoituksen vuoksi Aarnion olisi pitänyt nostaa rahaa 43 kertaa, Reinboth sanoo.
Aarnio-kirjassa asetetaan myös kyseenalaiseksi Aarnion kotiin tehdyn kranaatti-iskun tapahtumien kulku.
Reinboth ja Passi esittävät kirjassa mahdollisuuden sille, että Aarnio lavasti loppuun hänen omalle pihalleen tehdyn kranaatti-iskun vuonna 1996. Teko vaikutti siihen, että rikollispomo Raimo Tienhaara päätyi vankilaan.
Viisi entistä huumepoliisia on myöntänyt Reinbothille ja Passille, että niin sanotun kranaattikoplan suunnitelma oli paljastunut poliiseille ennen iskua ja Aarnio hoiti itse loppuhuipennuksen.
Reinboth ja Passi alkoivat perehtyä asiaan kirjanteon yhteydessä, mutta he olivat ajan mittaan kuulleet vaihtoehtoisen tarinan siitä, mitä kranaatti-iskussa tapahtui.
– Luimme aihetta koskevat asiakirjat ja tajusimme, että iskun loppuhuipennus perustuu täysin Aarnion omaan kertomukseen, toteaa Reinboth.
Osaa aihetta käsittelevistä asiakirjoista on kirjaa varten etsitty poliisin ylintä johtoa myöten, mutta tuloksetta.
– Totuutta on tässä vaiheessa vaikea selvittää, mutta kysymyksiä se herättää, lisää Passi.
Kirjoittajien kannalta suurin yllätys Aarnio-tapauksen seurannassa oli se, kun Helsingin huumepoliisin päällikköä alettiin epäillä törkeistä huumausainerikoksista. Reinboth ja Passi uskoivat tutkivansa pitkään poliisien mahdollisia virkarikoksia, jotka liittyivät Helsingin poliisin epäselvyyksiin heidän tietolähdetoiminnassaan.
Yllätyksiä lisäsi se, kun alkoi paljastua Aarnion yhteydet suomalaisiin rikollisjengeihin.
Käännekohta paitsi jutulle, myös tapauksesta kirjoittaneille toimittajille oli prostituoitu "Saara", jonka Susanna Reinboth tapasi ensimmäisen kerran vuonna 2013.
Saaralla oli ollut Aarnion kanssa 15 vuotta kestänyt suhde, ja hän halusi kertoa, minkä tiesi. Saaran mukaan Aarnio oli vuonna 2005 ehdottanut, että tämän pitäisi ryhtyä prostituoiduksi. Saaran mukaan Aarnio puolestaan otti säilytykseen hänen tienaamiaan rahoja.
Saaran kertomuksille myös Helsingin käräjäoikeus antoi painoa, kun oikeus punnitsi Aarnion syyllisyyttä.
Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan Aarnio ei kuitenkaan ollut kannustanut Saaraa prostituutioon.
Kun oikeus antoi tuomionsa joulukuussa 2016, se katsoi, että Jari Aarnio oli "Pasilan mies", joka oli järjestellyt Hollannista Suomeen hasistynnyreitä. Pasilaan paikantuneiden puhelinten lisäksi Aarnion huomattava varallisuus kertoi käräjäoikeuden mukaan tästä.
Sittemmin Helsingin huumepoliisissa on henkilökuntaa vaihtunut, kuten on myös Helsingin poliisin johdossa.
Passin ja Reinbothin mukaan Aarnio-tapauksessa on kyse muustakin kuin vain yhdestä miehestä. He katsovat, ettei Aarnio olisi pystynyt toimimaan kuten toimi ilman, että alaiset olisivat huomanneet mitään outoa.
– Ei tämä ollut mikään yhden miehen show, sanoo Reinboth.
Tärkeintä heistä on nyt se, että Aarnion tapauksesta otetaan opiksi – ei pelkästään poliisin johdossa vaan koko organisaatiossa.
– Tähän asti luottamus on korvannut valvonnan, mutta luottamus ei riitä, hän lisää.
Vielä heistä on kuitenkin liian naiivia ajatella, että kaikki olisi poliisissa hyvin.
– Heikkoja signaaleja pitäisi nähdä, eikä vasta sitten, kun jokin todella omituinen kuvio on pyörinyt 20 vuotta, tiivistää Passi.
Muokattu 13.2.2017 klo 7.26: Lisätty tieto, että Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan Aarnio ei ollut kannustanut Saaraa prostituutioon.
Laura Myllymäki, Markku Uhari / Lännen Media