Kun kävimme lehdenteon aikatauluja ja käytäntöjä läpi Vaasa-lehden vakituisen päätoimittajan Anne Laurilan kanssa ennen kuin aloin sijaistaa häntä hänen apurahavapaansa aikana, Anne kertoi, mikä on hänelle viikon paras hetki. Se on tiistai-iltapäivänä, kun lehti on painossa ja saa tulevan lehden puhtaan sivukartan pöydällensä. Se on täynnä tyhjiä sivuja ja mahdollisuuksia.
Tunnistan tuon innostavan hetken. Samanlainen fiilis on näin alkuvuodesta, kun käsillä on uusi vuosi uusine mahdollisuuksineen ja uunituore kalenteri tyhjine sivuineen. Millä sitä alkaisi täyttää? Ensin sinne isketään pakolliset menot, kuten hammaslääkärikäynnit, sukulaisen syntymäpäiväjuhlat ja koiran trimmaus, mutta entä vapaa osuus?
Vuoden alku on hyvä sauma miettiä, aloittaisinko uuden harrastuksen. Itse olen vähän kallistunut siihen, että kun työelämä on yhä hektisempää ja täynnä aikatauluja, en halua sitoa vapaa-aikaani tiettyihin kellonaikoihin, vaan säilyttää vapauden tehdä mitä haluaa. Säiden ja olon mukaan voi tehdä vaikkapa pitkän kävelyn tai sitten mennä ex tempore arki-iltana elokuviin.
Myönnän kyllä, että tässä taktiikassa on vaaransa. Jos ei ole mitään lukkoon lyötä, on houkutus jäädä vain sohvanpohjalle.
Moni käyttää digitaalisia kalentereita, jotka ovat käytännöllisiä ja helppoja, sillä ne ovat aina mukana älypuhelimessa tai tietokoneessa. Mutta toisaalta ne ovat vähän tylsiä, persoonattomia ja kylmiä.
Varsinkin Teams-kalenteri on jotenkin salakavala. Se ikään kuin huomaamatta täyttyy kaikista tapaamisista ja palavereista, joita ei sitten lopulta enää edes muista, kun niitä ei ole omin pikku kätösin sinne naputellut. Monesti siirränkin Teams-kalenterin tapahtumia paperikalenteriin.
Minulle on helpointa hahmottaa viikko ja hallita ajankäyttöä perinteisellä pienellä taskukalenterilla, joka kulkee kätevästi mukana. Sellainen ilahduttaa myös esteettisesti kivalla kannellaan. Sinne voi kirjoittaa värillisillä kynillä ja piirtää. Niinkin tosin on käynyt, että kun kiireessä huitaisen sinne jonkin merkinnän, en meinaa myöhemmin saada selvää, mikä se on.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat palanneet digikalenterista paperiseen. Olen myös huomannut, että nuoret tykkäävät merkitä tulevia tapahtumia konkreettisesti omalla käsialalla fyysiseen kalenteriin. Silloin niistä tulee jotenkin ”todempia”.