”Suomi syventää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa!” Lause on lähes vakio päivän poliittisissa puheissa.
Pääministeripuolueen kunniapuheenjohtajan vetäessä seuraamuksitta maton pääministerin jalkojen alta ollaan kummallisella tiellä!
Väyrysen liturgiassa kuultaa kaipuu YYA-ajan ”turvalliseen menneisyyteen”! Toivottavasti muut päättäjät elävät tässä päivässä.
Kunniapuheenjohtajan juututtua menneeseen tähtäävät Suomen ja Ruotsin puolustusministerit tulevaisuuteen. Maat eivät ole ensi kertaa yhteisen yrityksen äärellä.
Talvisotamme kynnyksellä rakenteilla olleiden yhteisten puolustussuunnitelmien romahtamisen syitä kannattaa tänäänkin miettiä. Neljän valtionpäämiehen arvovallasta huolimatta ei päästy yhteisymmärrykseen.
Tänään Suomi ja Ruotsi ovat tosimielellä liikkeellä – toivottavasti? Norjalla ja Tanskalla on jo Nato-jäsenyyteen perustuva turvallisuuspoliittinen selkänoja.
Ruotsin hallitus oli Neuvostoliiton ja Saksan varustautumisen seurauksena kiirehtinyt 1930-luvulla puolustusvoimiensa uskottavuuden kohentamista. Ruotsi hakeutui myös yhteyteen Suomen kanssa. Alustava yhteisymmärrys saavutettiin koskien Ahvenanmaan puolustusta ja pohjoisia alueita.
Venäjä ja Saksa vastustivat jyrkästi Pohjoismaiden puolustussopimusta! Pohjoismaat vetäytyivät tällöin yhteistyöstä julistautuen puolueettomiksi. Puolueettomuuden arvo havaittiin heppoiseksi marraskuussa 1939 ja huhtikuussa 1940.
Seuraukset me tiedämme!
Sodan päätyttyä Neuvostoliitto oli Itämeren herra. Norja ja Tanska hakeutuivat Naton siipien suojaan. Ruotsi rakensi vahvan aseellisen puolueettomuuden Suomen tasapainoillessa YYA-sopimuksen kehyksissä!
1950-luvun lopussa syntyi pääosin Suomessa ”Pohjola-aktivismiksi” nimetty liike, jonka tavoitteena oli puolueeton Pohjola ja Pohjoismaiden puolustusliitto.
Jääkärieversti Walter Horn ajoi Suomessa aktiivisesti ajatusta lähes 10 vuotta. Hänen tukenaan oli tunnettuja jääkärikenraaleita, poliittisia päättäjiä ja vaikutusvaltaisia sosialidemokraatteja.
Pohjoismaiden sotilasjohtajat ja poliittinen johto olivat tietoisia asiasta.
Suomessa ja Ruotsissa keskusteltiin tavoitteista korkeallakin tasolla. Myös USA:n ja Länsi-Saksan johto informoitiin hankkeesta. Asia kaatui 1960-luvun lopussa poliittisten realiteettien kuristamana.
Presidentti Kekkonen sanoutui irti tiedossaan olleesta hankkeesta jo vuoden 1962 noottikriisin jälkeen.
Tänään Suomen turvallisuuspoliittinen liikkumavara on teoriassa laajempi kuin 1960-luvun ahdistavina vuosina.
Yhteiseen puolustukseen Ruotsin kanssa viittaavat ulostulot ovat kuitenkin vain suunnitelmia. Yhteinen puolustus edellyttää kirjallista maiden välistä valtiosopimusta – liittoutumista.
Ainakin keskustan kunniapuheenjohtajalle sotilaallinen liittoutuminen tuntuu olevan punainen vaate.
Eurooppa on muuttunut ja samalla myös turvallisuuspoliittisten tilannearviointien perusteet.
Arvostamaani Esko Ahoa siteeraten: ”Arvoisa Veli XX! Neuvostoliitto katosi, mutta Venäjä jäi!” Samalla katosi myös YYA-sopimus. Tämä lopputoteamuksena!
ASKO KILPINEN
Kirjoittaja on prikaatinkenraali evp ja Vaasan sotilasläänin entinen komentaja