Tulevana lauantaina Helmifestivaaleilla esitettävä Herkempi rakenne -teos kannustaa katsomaan tuttuja tiloja uudella tapaa.
”Istun kirkossa. En penkillä, vaan maassa lähellä alttaria. Tuijotan kirkon korkeaa ikkunaa. Valkoisesta seinästä kumpuavan sellomusiikin soidessa huomaan kiinnittäväni huomiota ikkunan yksityiskohtiin. Onko siinä tuollainenkin osa, ajattelen. Parin penkkirivin päässä luulen huomaavani välähdyksiä tanssijan liikkeistä.
Vieressä kävelevän naisen korot kopisevat kaupungintalolla. Tuo kopina, joka normaalisti äänenä ärsyttää, yllättää. Kengän rytmi vie minut mielessäni kaukomaille. Kauniin aurinkoisena päivänä istun miljoonakaupungissa, kahvilan terassilla. Tuijotan ympäröivää hälinää, eikä minulla ole mihinkään kiire.
Nähdessäni virastotalon sellit mietin, mitä ajatuksia on mahtanut liikkua tässä tilassa öitänsä viettäneellä. Mikä kohtalo on ollut ihmisellä, joka näitä paksuja kaltereita on tuijottanut? Sellistä kantautuu musiikki. Mielessä painavat kysymykset ovat raskaita. Mutta musiikki antaa selliin toivoa.”
Yllä oleva kuvailu on yhden henkilön näkemys Herkempi rakenne -teoksesta. Helmifestivaalin toinen teos, Herkempi rakenne, on musiikki- ja tanssiteos, joka on saanut inspiraationsa Alvar Aallon arkkitehtuurista. Teos kulkee Seinäjoen Aalto-keskuksessa, jossa muusikot ja tanssijat tulkitsevat Aallon luomia tiloja. Teoksessa kannustetaan avaamaan omat aistit.
Tanssija Hanna Korhonen, pianisti Raili Peltonen ja huilisti Maria Besis kertovat, että heidän oma tekemisensä on saanut uusia näkökulmia tämän aisteja avaavan teoksen myötä.
– Erityiseksi teoksen tekee se, että tulkitsemme arkkitehtuuria liikkeen ja musiikin keinoin. Mukana esityksessä on myös kaupungin arkkitehti Jussi Aittoniemi, joka taas avaa sanallisesti Aallon arkkitehtuuria, Korhonen sanoo.
Tekijät kertovat, että tällaisen poikkitaiteellisen teoksen paras puoli on, kun koko ajan syntyy uusia ajatuksia, jotka rikastuttavat sisältöä. Ideat ja intuitiot kohtaavat.
– Tässä on hirveän hyvä energia. Se virittyy erilaisiksi kuulo- ja näköhavainnoiksi, Besis kertoo.
– Esitykseen jää hetki, jolloin mekään emme tiedä, mitä tapahtuu. Kaikki riippuu siitä, miten äänet kimpoavat ja kuinka soittajat reagoivat toistensa soittoon. Se on sen hetken tuote, Peltonen paljastaa.
Teksti: Paula Myllykoski
Lue koko artikkeli 9.3.2016 Eparista tai Eparin näköislehdestä.