Kolumni

Ur­hei­lun uusi aika

Kuva: Veikko Somerpuro

On marssittava ajan musiikin tahdissa, se pätee kaikkeen. Myös urheilujournalismiin.

Tästä kesästä eteenpäin toimitamme urheilu-uutisia hiukan toisin. Vähennämme toimittajien tekemiä tulossisältöjä ja keskitämme toimittajien työtä entistä enemmän taustoihin, henkilöjuttuihin ja ilmiöihin. Tulossisältöjä puolestaan annamme yhä enemmän uutisrobotti Ippen hoidettavaksi, kuten tarkkaavainen lukija saattoi jo talvella huomata jääkiekkouutisissa.

Myös jalkapallon osalta robotti on valmiina, kunhan saadaan tulosdatan liikuttamiseen liittyvät erinäiset seikat kuntoon. Pesäpallon tulossisältöjen julkaisemista robotilla testataan sitäkin jo lähiaikoina.

Linjausten tarkoituksena on ohjata niukkoja resursseja sellaiseen, josta yleisö analytiikkamme mukaan pitää. Tulossisältöjä on paljon saatavilla ilmaisilta alustoilta muutenkin, mutta omista urheilijoista, joukkueista ja lajeista ei tee kukaan paremmin kuin oman maakunnan journalisti.

Ja todettava on sekin, että pelkästään ylimmillä sarjatasoilla pelaavia joukkueita lakeuksilla todellakin riittää. Niiden kaikkien seuraaminen toimittajavoimin ilman tulosautomaatiota käy nykyisellään ylivoimaiseksi.

On siis keskityttävä ja karsittava. Kaikista matseista emme kykene raportoimaan ilman robotin apua.

Ilkka-Pohjalainen toimii verkko edellä. Se tarkoittaa, että tuorein uutisaineisto ja muu sisältö löytyy melkein poikkeuksetta verkkosivuiltamme ensiksi. Urheilun osalta menettely on välttämätöntä jo siksi, että painoaikataulujen vuoksi illan urheilutapahtumat ehtivät rajoitetusti seuraavan päivän painettuun lehteen. Esimerkiksi kauhajokelaiset pelaavat mestaruudesta koripallossa. He pelaavat iltaisin, siksi seuraamme finaalisarjaa verkossa.

Kuuma urheilukesä on alkamassa. Ilkka-Pohjalainen on siinä aktiivisesti mukana, yhtä lailla voiton kuin tappion hetkillä