Pohjanmaalla tiedetään, että uusi ura voi avautua myös yli 50-vuotiaalle.
– Aivan uusi elämä avautui, kun kävin uravalmennuksen läpi. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, muun muassa kasvihuoneyrittäjänä toiminut Ritva Granlund kertoo.
Granlund, 57, lenkkeilee vapaapäivänään koiriensa kanssa kotonaan Närpiön Ylimarkussa. Kun arki koittaa, kasvihuoneyrittäjän työn taakseen jättänyt Granlund ajaa pariksi päiväksi kouluun Kauhajoelle. Loppuviikon hän on oppisopimuksella töissä kotikylän Alvina-hoitokodissa.
Närpiössä TE-keskuksen kautta järjestetty uravalmennus alkoi vuosi sitten ja moni kurssilaisista pyöritti alussa samaa levyä kuin Granlund: ei minusta ole siihen, en pysty enkä opi. Valmentaja Nanni Pilhjärta sparrasi osallistujia uskomaan itseensä ja toi kurssikerroille myös toiminnallisia menetelmiä. Pian työelämässä näytti olevan esteiden sijasta mahdollisuuksia.
– Valmennuskurssi oli kuin itsetunnon kohotusleiri. Olin aina ajatellut, että haluaisin jonkinlaisen ammattitutkinnon, ja senkin nyt saan, laitoshuoltajaksi ensi syksynä valmistuva Granlund iloitsee.
AUNE WARONEN