Ul­ko­mi­nis­te­riön jär­jes­tä­mä ko­tiu­tus­len­to lähti Oma­nis­ta

Muutama suomalainen saapui Lähi-idästä jo Ruotsin lennolla. Suomalaisille on järjestetty myös bussikuljetuksia Qatarista Saudi-Arabiaan.

Kotiutuslento Arabiemiraateista palaaville suomalaisille on lähtenyt Omanin Masqatista, kertoo ulkoministeriö tiedotteessaan.

Lento lähti ministeriön mukaan liikkeelle hieman iltakuuden jälkeen paikallista aikaa, eli neljän jälkeen Suomen aikaa. Aiempien tietojen mukaan lennon oli määrä lähteä neljältä iltapäivällä paikallista aikaa ja olla perillä Helsinki-Vantaan lentokentällä puoliltaöin.

Koneessa on vähän yli 160 matkustajaa, joista yli 70 lapsia. Ministeriö priorisoi kotiutuslennolla haavoittuvassa asemassa olevia, kuten lapsiperheitä. Lennolle pääsivät ministeriön mukaan ne halukkaat, joilla oli alle 16-vuotiaita lapsia.

Kotiutuslennosta oli alun perin kiinnostunut yli 600 suomalaista. Lopulta lennolle ilmoittautui ulkoministeriön mukaan noin 390 henkeä, joista vähän yli 100 perui.

Matkustajien kerrottiin saapuvan Omaniin bussikyydeillä Abu Dhabista ja Dubaista.

Ministeriö ei ole kertonut julki kotiutuslennon operoivan lentoyhtiön nimeä, mutta on kertonut sen tulevan EU-maasta. Torstaina ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi, että Finnair ei ole sitä lentämässä.

Kotiutusmatkan hinta matkustajaa kohti on 1 230 euroa.

Ministeriöllä ei vieläkään tiedossa hätätilanteita

Ulkoministeriö kertoo tekevänsä jatkuvasti tilannearviota kotiutuslentojen tarpeesta. Arabiemiraatteihin matkustusilmoituksen tehneille on lähetetty asiaa koskeva kysely.

Tähän mennessä päätöksiä muista kotiutuslennoista ei ole tehty. Ulkoministeriön mukaan kaupallisten lentojen tarjonta kasvaa tällä hetkellä.

Ulkoministeriön sunnuntaisten tietojen mukaan Lähi-idän alueella ei vieläkään ole tiedossa suomalaisten loukkaantumisia tai hätätilanteita.

Ulkoministeriön sunnuntaisten tietojen mukaan matkustusilmoituksen tehneitä suomalaisia on Arabiemiraateissa noin 1 870, Qatarissa noin 360, Israelissa noin 230, Saudi-Arabiassa noin 210, Omanissa noin 80 ja Iranissa noin 70. Muissa alueen maissa suomalaisia on joitakin kymmeniä maata kohden.

Bussikuljetuksia Qatarista

Suomalaisia matkailijoita on kuljetettu tänään busseilla Qatarin Dohasta Saudi-Arabiaan, kertoo Suomen Dohan-suurlähetystö Facebookissa. Matkailijat jatkavat Saudi-Arabian Riadista omin järjestelyin kaupallisilla lennoilla kotiin.

Kaikki halukkuudestaan ilmoittaneet saatiin lähetystön mukaan matkaan kahdella eri bussilla, joista ensimmäinen oli Suomen ja Ruotsin suurlähetystöjen avustama. Toinen kuljetus järjestettiin Tanskan suurlähetystön kanssa.

Lähetystö kertoi aamupäivällä Suomen aikaa, että molemmat bussit olivat saapuneet Saudi-Arabiaan. Lentokentällä matkailijoita ovat vastassa Suomen Riadin-suurlähetystön edustajat.

Ensimmäinen Suomen ja Ruotsin suurlähetystöjen järjestämä bussikuljetus Dohasta Riadiin toteutettiin perjantaina.

Suomalaisia myös muiden maiden kotiutuslennoilla

Ruotsin ulkoministeriön kotiutuslento Lähi-idästä saapui sunnuntaina aikaisin aamulla Arlandan lentokentälle. Koneessa oli lähes 180 ruotsalaista ja joitain suomalaisia, kertoo Ruotsin yleisradio eli Sveriges Radio.

Suomen ulkoministeriö kertoi lauantaina, että se tiedottaa muiden maiden kotiutuslennoista Lähi-idän alueella oleville matkustusilmoituksen tehneille.

Ulkoministeriö huomautti tiedotteessaan, että usein tieto muiden maiden järjestämistä lennoista saadaan hyvin lyhyellä varoitusajalla. Lennot suuntautuvat eri puolille Eurooppaa, joten matkustajan on itse huolehdittava jatkoyhteyksistä.

Lentojen järjestelyt, kuten kustannukset ja ehdot, vaihtelevat maittain. Ilmoittautuminen on ulkoministeriön mukaan usein sitova.

TUI evakuoinut suomalaisia

Matkatoimisto TUI tiedotti myöhään lauantaina, että TUI Airwaysin lentokoneilla on toteutettu kaksi evakuointilentoa Abu Dhabista. TUI kertoi, että matkustajien joukossa on ollut 18 pohjoismaalaista asiakasta, joista kuusi on suomalaisia.

Matkatoimiston mukaan yksi evakuointilento oli lauantai-iltana matkalla Saksan Hannoveriin, minkä jälkeen asiakkaat oli määrä kuljettaa edelleen Suomeen.

– Työ jatkuu nyt lisälentojen suunnittelemiseksi tuleville päiville. Lennot ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, että ilmatila on avoinna ja että ne voidaan toteuttaa turvallisesti, TUI kertoi tiedotteessaan.

Finnairin lento täyttyi

Finnair ilmoitti perjantaina valmistelevansa ylimääräisten lentojen lentämistä Omanin Masqatista Helsinkiin tuodakseen kotiin asiakkaitaan, jotka ovat peruttujen lentojen vuoksi edelleen Dubaissa. Ensimmäinen lento on tarkoitus lentää tiistaina ja seuraavat myöhemmin viikolla, jos turvallisuustilanne niin sallii.

Finnairilla on Dubaissa yli tuhat asiakasta, joista noin 300 mahtuu mukaan ensimmäiselle lennolle. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt ja lapset ovat etusijalla. Heidän jälkeensä asiakkaita otetaan lennolle alkuperäisen paluulennon mukaisessa aikajärjestyksessä.

Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kertoi sunnuntaina STT:lle, että lento on tullut täyteen ja tämänhetkisten tietojen mukaan se lennetään suunnitellusti.

Päivitetty uutista 8.3.2026 klo 17.50.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä