Ukrainaan matkustaneet kansainväliset vierastaistelijat ovat näytelleet merkittävää roolia sodassa Venäjän käynnistettyä suurhyökkäyksensä maahan. Ukrainassa on taistellut myös useita suomalaisia. Yksi heistä on Tero, 36, joka on palannut taisteluihin siitä huolimatta, että hän on jo menettänyt sormiaan Ukrainan puolesta.
STT haastatteli Teroa Kiovassa toukokuussa. Hän käyttää tässä jutussa keksittyä nimeä eikä esiinny kasvoillaan. Syynä on muun muassa kotiväen vastustus sille, että hän on Ukrainassa.
– Perhe ei tykkää. Ei sitten niin yhtään.
Perheestään Tero ei sen enempää puhu mutta kertoo syntyneensä Virossa ja muuttaneensa lapsena Suomeen, jossa hän on elänyt pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Tero kertoo suorittaneensa varusmiespalveluksensa Suomessa vuonna 2007 rannikkojalkaväessä Upinniemessä.
– Siitä on tosiaankin aikaa, kun viimeksi pidin rynkkyä kädessä ennen kuin täällä, Tero kertoo.
Tositilanne on psykologisesti ihan eri juttu kuin koulutus.
– Tositilanteessa on niin paljon asioita, jotka voivat mennä pieleen. – – Siinä oikeastaan pitää vain sulkea kaikki pois päästä. Että hoidetaan vain tehtävä.
– On kuinka supersotilas tahansa harjoituksissa, niin se kaikki on koulutus on turhaa, jos ei pää kestä tositilanteessa, hän lisää myöhemmin viestissä STT:lle.
"Musta ei rynnäkköhyökkäyksiin enää ole"
Nopeasti muuttunut teknologia on tehnyt sodasta kovin erilaisen kuin se, mihin suomalaisia varusmiehiä on tähän asti koulutettu. Leijonanosa sodan tappioista syntyy nyt räjähteillä lastatuista drooneista, mitä harva osasi ennustaa.
Droonit tekivät mahdolliseksi sen, että Tero ylipäätään pystyy jatkamaan taistelemista. Rynnäkkökiväärin käyttö ei häneltä enää kovin helposti onnistu, sillä aiemmalla Ukrainan-reissulla saatu sotavamma vei häneltä toisesta kädestä kaksi sormea ja vaikeutti ehjän käden käyttöä.
– Pleikkarin pelaaminen on hankalaa ja tietokoneella pystyy kunnolla käyttämään vain toista näppäintä hiirestä, Tero kertoo.
Oikean käden puuttuvien sormien lisäksi Tero kärsii kivuliaista hermovaurioista vasemmassa kädessään, jonka peukaloa ja etusormea hän oppi jälleen taivuttamaan vasta viime aikoina.
– Tietyissä asennoissa kaikki voima häviää vasemmasta kädestä.
– Musta ei välttämättä nyt ihan noihin rynnäkköhyökkäyksiin enää ole. Tykkään drooneista nykyään. Periaatteessa ei riitä hirveästi tietotaito siihenkään, mutta pystyn olemaan osa ryhmää kuitenkin.
Tero kärsi alkuun haamukivuista puuttuvien sormiensa kohdalla, ja olematon sormenpää kutisee edelleen välillä. Käsivaurioiden lisäksi Terolta poistettiin palanen suolesta.
Rintamalla Teron rutiineihin kuuluu droonien valmistelu ja pommien asentaminen. Itse lennättämisen hoitavat ryhmän taitavammat pilotit. Uusimman teknologian perässä on ollut vaikea pysyä.
– Se on vähän hepreaa meikäläiselle. – – Olen ollut tosi huono tietokoneiden kanssa, Tero sanoo.
Moderni sota on droonisodankäyntiä, mutta Tero ei usko, että Suomen ja Venäjän välinen sota näyttäisi samalta kuin Ukrainassa, sillä maiden maasto on hyvin erilaista.
– Jos Suomeen tulisi sota, niin todennäköisesti se ei olisi ihan samanlaista kuin täällä. Veikkaan, että Venäjäkin olisi oppinut tästä jotain. Todennäköisesti ne pommittaisivat alueet ihan maan tasalle ennen kuin lähtisivät hyökkäämään, jos niillä olisi mahdollisuus, Tero sanoo.
Droonisodankäynnissä Venäjä on Teron mukaan edistynyt pitkälle erityisesti radiohäirinnälle immuunien valokuitudroonien käytössä. Räjähtävien droonien vuoksi rintamalla liikkuminen on erittäin vaarallista. Vaarallisimpia vaiheita ovat asemiin meno ja sieltä lähtö, jotka tehdään mahdollisimman nopeasti autoilla.
– Jos osuu, niin pitää toivoa, ettei osu sillä tavalla, että koko auto räjähtää.
"Täällä olen edelleenkin"
Tero tuli Ukrainaan Venäjän laajan hyökkäyksen jälkeen alun perin auttaakseen humanitaarisessa työssä ja koulutuksessa. Hän yritti mukaan liettualaiseen vapaaehtoisryhmään, joka teki evakuointeja rintamalla, mutta häntä ei lopulta huolittu mukaan.
– Alun perin ajattelin, että tämä ei ole minun sotani, että en ole lähdössä rintamalle. Kaikki tavallaan kusi siinä evakuointihommassa, kun he eivät ottaneet siihen ryhmään. Kaikki muu tuntui sellaiselta hommalta, jota kuka tahansa pystyy tekemään. Ajattelin, että lähdetään sitten rintamalle.
Tero värväytyi Ukrainan asevoimiin ja päätyi rintamalle Itä-Ukrainan Donetskin alueelle ensimmäistä kertaa toissa vuoden lopulla.
– En tiedä, pystyykö sitä kuvailemaan millään tavalla. – – En nähnyt kertaakaan vihollisia, mutta pommeja alkoi tippua ja luodit viuhuivat siinä vieressä.
Hyökkäystehtävä tehtiin peltoaukeiden ja raunioituneiden rakennusten maisemissa Donetskissa.
– Oli vähän sellaista, että vittu jos tästä selvitään, niin sitten lähdetään kotiin. Mutta täällä olen edelleenkin.
Tero menetti oikean kätensä nimettömän ja osan keskisormesta, kun jokin räjähti lähellä häntä.
– Joko drooni tiputti kranaatin tai sitten se oli tykistöä. En tiedä, mitä.
Tero on kiitollinen häntä auttaneille järjestöille. Niihin lukeutuu R. T. Weatherman Foundation -säätiö, joka tukee järjestelmällisesti Ukrainaa ja auttaa sekä ukrainalaisia sotilaita että ulkomaisia vapaaehtoisia. Heidän avullaan Tero onnistui evakuoitumaan rintamalta haavoittumisensa jälkeen.
Teroa on auttanut myös Ukrainassa taistelevia tukeva suomalaisjärjestö Your Finnish Friends (YFF).
Ratas koneessa Venäjän tuhoamiseksi
Mikä on pitänyt Teron Ukrainassa haavoittumisesta huolimatta?
– Varmaan se Venäjän viha. Se, miten ne puhuvat niin paljon paskaa ja kohtelevat siviilejä. On paha tapa lukea uutisia koko ajan, ja se kasvattaa jatkuvasti inhoa niitä kohtaan.
Tero näkee Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa yhtymäkohtia molempien kotimaidensa Viron ja Suomen historiaan Venäjän rajanaapureina.
– Venäläiset tekevät täysin samalla tavalla tässä sodassa kuin tekivät Virossa ja Suomessa, eli tapetaan toisen maan kulttuuri. Älytöntä tuhoamista.
– Venäläiset sotilaat pitävät ukrainalaisia ihan roskasakkina, jolle voi tehdä ihan mitä vaan. Se herättää sellaista vihaa niitä kohtaan.
Tero kertoo ymmärtävänsä, ettei yksi mies voi sotaa voittaa, mutta haluaa silti antaa panoksensa.
– Jos pystyy olemaan pienenä rattaana siinä koneistossa, joka tuhoaa Venäjän, niin se jeesaa ehkä vähäsen.
Tero on palvellut ulkomaisten vierastaistelijoiden kansainvälisessä joukko-osastossa, jossa palvelustoverit ovat olleet kokeneita sotilaita.
– En tiedä, onko siellä ketään muuta, joka on tullut siviilistä suoraan hommaan. Siellä on kaikilla vähintään 3–4 vuoden armeijatausta alla.
Pettyi kuntoutuksen tasoon Suomessa
Loppuvuodesta 2023 tapahtuneen haavoittumisen jälkeen Tero vietti pari viikkoa sairaalassa Ukrainassa ja lähti sitten Kiovan kautta Suomeen, jossa hän oli kuntoutuksessa vajaan vuoden ajan. Hän palasi Ukrainaan viime vuoden elokuussa. Tero kokee saaneensa vammojensa kuntoutuksessa parempaa hoitoa Ukrainassa kuin Suomessa.
– Periaatteessa ymmärrettävää. Koska Suomessa ei ole sotaa, niin siellä ei tarvitse panostaa loukkaantuneiden kuntoutukseen samalla tavalla kuin täällä.
Myös terapeutille puhuminen sujui paremmin Ukrainassa kuin Suomessa, jossa se oli Teron mukaan "sellaista voivottelua".
– En tarvitse mitään sääliä kuitenkaan. – – En tiedä, mitä menin sieltä hakemaan. Varsinkin alussa, kun menin Suomeen, saattoi tulla sellaisia itkukohtauksia. Muutuin tosi tunteelliseksi. Menetin kaksi kaveriakin siinä, kun haavoituttiin. En ollut ikinä ennen nähnyt kuollutta ihmistä.
Loppuiäkseen vammautunut Tero on jo maksanut kovan hinnan Ukrainassa sotimisesta. Eikö se kaduta?
– Mietin siltä kannalta, että täällä ne ukrainalaisetkin taistelee niin sanotusti meidän sotaamme. Ymmärrän, että kaikista ei ole tähän.
Tilanne rintamalla ei Ukrainan kannalta ole ihanteellinen, Tero kertoo.
– Venäjällä on enemmän massaa. Ei se hyvältä näytä. Mutta taistellaan viimeiseen hengenvetoon asti. Paha voittaa ainoastaan silloin, kun hyvät eivät tee yhtään mitään.
"Tavallaan itsekästä tulla tänne"
Kansainvälisiä vierastaistelijoita on Teron mielestä vetänyt Ukrainaan yleinen oikeustaju, joka heräsi Venäjän häikäilemättömästä toiminnasta. He myös haluavat estää Venäjän tulevat hyökkäykset muihin maihin.
– Yksi ruotsalainen haavoittunut sanoi sodan alussa sen aika hemmetin hyvin, että hän ei halua, että hänen lapsensa joutuu kymmenen vuoden päästä taistelemaan tämän saman sodan.
Monia vierastaistelijoita yhdistävät rikkinäinen perhetausta ja siviilielämän ongelmat, Tero kertoo. Moni on esimerkiksi kokenut nuoruudessaan perheväkivaltaa.
– Ehkä se kumpuaa jollain tavalla siitä, että ei kyetä katsomaan vierestä, kun Venäjä hyökkää. Itselläni oli tosi väkivaltainen lapsuus. Faijapuoli hakkasi ihan huvikseen mielipuolisesti kännissä. Ajattelin nuorempana, että en ikinä tee toisille ihmisille tai omille lapsilleni niin.
Tero kokee löytäneensä sodasta elämälleen sellaista mielekkyyttä, joka siviilielämästä puuttui. Joka päivä aamuvarhaisesta herääminen "perusduunia" varten ei ollut hänen juttunsa.
– Tavallaan on itsekästä tulla tänne sotimaan. En ajatellut läheisiä. Moni sanoi, että ei tämä ole sinun sotasi, että miksi pitää mennä sinne tapattamaan itsesi. Mutta en ajatellut, että tulisin tänne kuolemaan. Olen ajatellut sen sillä tavalla, että tulen jeesaamaan.
– Mutta olen ottanut sen riskin, että täällä voi kuolla, hän lisää.
Tero myöntää pelkäävänsä koko ajan, kun edessä on uusi tehtävä. Siihen ei kokemus ole tuonut helpotusta.
– Olen ihan paskat housussa koko ajan. Joka kerta on riski, että en palaa enää.
