Politiikassa ja urheilukatsomoissa kaiketi tunnistaa helposti uhon, joka sanakirjan mukaan merkitsee uhmamielisyyttä.
Terve itsetunto on muuta kuin uho. Omien mahdollisuuksien realistinen tajuaminen. Aina on lupa yrittää parhaimpansa.
Arnold Schwarzeneggerin kirja Ajattele isosti (7 oppia menestymiseen) on mainio. Jos ajattelee isosti, niin täytyy tehdä paljon töitä halutun tavoitteen toteutumiseksi.
Kuinka paljon itse kunkin elämässä on ison ajattelun paikalla uhmamielisyyttä? Siitä voisi lähteä. Mitä uhmaan? Miksi? Mihin uhma minut vie? Vedänkö uhmamielisyydelläni toisia mukaan sellaiseen mistä seuraa heillekin tuho? Houkuttelenko muita tuhon tielle?
Uho on varovaisuuden puuttumista ja kyvyttömyyttä lukea ympäristöä. Uhon vallassa olija on uhonsa sokeuttama. Palaute saattaa ilmetä uhoajan tuhona.
Schwarzenegger kirjoittaa epäonnistumisista ja luovuttamisesta. Onnistumista edeltävät ehkä lukuisat opettavaiset epäonnistumiset. Pahinta on luovuttaminen. Mietin niin, että uho on tie luovuttamiseen.
Sodankäynnissä luultavastikin uho on reitti antautumiseen. Uhon vallassa lähdetään sotaan mikä johtaa uhonneiden luhistumiseen.
Entä sitten päättäjien uho? Heidät valitaan tekemään suuria ratkaisuja valitsijoidensa edustajina.
Ahdistava asia. Miten uhon valtaan joutuneita päättäjiä pystyy lähestymään? Tavoittaako enää vuorovaikutusyhteyden? Syntyykö yhä neuvottelutilanteita?
Uhoon kuuluu mukaan kuuroutuminen. Umpeutuminen uhoon.
En väitä mitään Suomen uhotilanteesta. Tahdon vain nostaa asian esiin ja parhaimmillaan keskustelun kohteeksi.
Ilmeisesti historia todistaa, että uho ja tuho liittyvät kiinteästi toisiinsa.
Jari Ranta
Vaasa