Suomessa on Euroopan korkein työttömyys. Työttömyysjaksot ovat viime vuosina selkeästi pitkittyneet. Pitkäaikaistyöttömyys on ennätyskorkealla.
Aktiivisella työvoimapolitiikalla pitäisi erityisesti vaikuttaa pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden alentamiseen ja ehkäisyyn. Työvoimapoliittiset toimet (työvoimakoulutus, palkkatuki, kokeilut, jne.) ovat kuitenkin vähentyneet viime vuosien aikana.
Työvoimapalvelut siirrettiin valtiolta kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. Tehtävien siirron myötä kunnille ei kuitenkaan siirretty riittävästi määrärahaa työvoimapalvelujen hoitamiseen. Kunnille annettu rahoitus on yleiskatteellista valtionosuutta. Kunnat päättävät mihin valtionosuutensa käyttävät. Työvoimapalveluille ei ole “korvamerkittyä” valtionosuutta.
Lisäksi työvoimapoliittiseen lainsäädäntöön tehtiin muutoksia, joilla on ollut vaikutusta palvelujen käyttöön. Tällainen oli mm. työttömyysturvan työssäoloehtoon tehdyt muutokset.
Aktiivinen työvoimapolitiikka on tehtävien siirron jälkeen vähentynyt selkeästi. Työttömien aktivointiaste (osallistuminen koulutukseen, palkkatuettuun työhön, jne.) on romahtanut.
Ennen tehtävien siirtoa kunnille aktiivisissa työvoimapalveluissa oli keskimäärin yli 3 000 työtöntä Etelä-Pohjanmaalla. Tänä vuonna elokuun lopussa palveluissa oli 1 951 työtöntä ja heinäkuussa 1 746 (Työllisyyskatsaus, E-P elinvoimakeskus).
Kuntien työllisyysalueiden palkkatukirahat työnantajille loppuvat jo alkuvuodesta. Ns. kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia heikennetään. Näillä kaikilla on vaikutusta myös työttömyyden pitkittymiseen.
On runsaasti kokemusta, tutkimusta ja selvitystä siitä, että kun pitkäaikaistyöttömyys päästetään kasvuun, osa näistä työttömistä ei enää palaa työelämään, vaan ajautuu työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Tämä aiheuttaa jatkossa kustannuksia julkiselle taloudelle. Tämän luulisi kiinnostavan myös poliittisia päättäjiä. Luulisi myös 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista useista lamoista ja taantumista jo jotain opittu, mutta lyhyt tuntuu olevan päättäjien muisti.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Suomalainen työvoimapolitiikka tarvitsisi kokonaisremontin.
Työvoimapolitiikkaa on uudistettu hallituskausittain ottamalla yksittäisiä toimenpiteitä, milloin Tanskan tai Ruotsin työvoimapolitiikasta ja -palveluista ja sovittamalla niitä Suomen lainsäädäntöön.
Uudistusten tulosten arviointi on pääsääntöisesti unohtunut, kun on taas tuotu uusi muutos lainsäädäntöön. Esimerkiksi kuntien maksuosuus työttömyysturvasta kasvaa, kun työttömyys pitkittyy. Muutoksen piti kannustaa työllistämään ja ehkäisemään pitkäaikaistyöttömyyttä.
Toisin kävi. Tämänkään uudistuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet, vaan kunnat ovat vaikeuksissa kasvavista “sakkomaksuista”.
Työvoimapalvelujen vaikuttavuus on monimuotoinen asia.
Kaikki palvelut eivät välittömästi vaikuta esimerkiksi työllistymiseen, mutta niillä on monesti laajempi merkitys työttömän työ- ja toimintakykyyn ja elämän hallintaan.
Kaikki työttömät eivät ole suoraan työllistettävissä työmarkkinoille. Työllistymisen tueksi tarvitaan koulutusta, kuntoutusta, terveydenhoitoa, sosiaalipalveluja ja yksilöllistä ohjausta.
Kuitenkin työvoimapolitiikan lähtökohdat tulee rakentua laajalle tiedolle työnantajien ja yritysten työvoimatarpeista. Tässä on seuraaville hallituksille tekemistä. Muuten työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma räjähtää käsiin.