Ilmailualan lakot heikentävät lentoyhtiö Finnairin tämän vuoden liikevaihtoa ja tulosta, mutta eivät aiheuta pitemmällä aikavälillä suuria vaikutuksia yhtiön talouteen, Evlin analyytikko Joonas Ilvonen arvioi STT:lle.
Ilvonen toteaa, että lakkoilu aiheuttaa aina mainehaittoja, mutta vielä on kysymysmerkki, miten pysyviä nämä ovat ja mitä taloudellisia vaikutuksia mainehaitoista syntyy.
– Sijoittajan näkökulmasta lakoissa kyse on kuitenkin ohimenevistä asioista.
Finnairin kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen mukaan tammi-maaliskuulle osuneet työtaistelutoimet heikensivät liikevaihtoa noin 31 miljoonaa euroa ja vertailukelpoista liiketulosta noin 22 miljoonaa euroa.
Myös tämän jälkeen työtaistelutoimet ovat jatkuneet, ja Finnair on vuoden toisella neljänneksellä joutunut perumaan jo noin tuhat lentoa lakkojen vuoksi.
Työtaistelutoimien vaikutukset syövät lentoyhtiön tämän vuoden liikevaihtoa ja tulosta kymmenillä miljoonilla euroilla. Finnair julkaisee toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa heinäkuun puolivälissä, ja silloin yhtiö voi tarkentaa arviota lakkojen talousvaikutuksista.
– Finnairin liikevoitto oli 184 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja viime vuonna 151 miljoonaa euroa. Tuollainen muutaman kymmenen miljoonan euron osuma kyllä sotkee tulosta, mutta ei ole niin massiivinen, että Finnairin tase siitä menisi pilalle. Ensi vuonnahan nämä lakkoilusta syntyvät kustannukset eivät toistu, Ilvonen arvioi.
Öljyn hinnan lasku parantaa kannattavuutta
Maailmanpoliittisen tilanteen epävarmuus vaikuttaa myös lentoyhtiöihin. Viimeaikaiset kasvaneet levottomuudet Lähi-idässä ovat saaneet Finnairin välttämään tiettyjen maiden yli lentämistä ja perumaan Dohan-lentoja.
Ilvonen toteaa, että Lähi-itä ei ole ollut Finnairille erityisen merkittävä markkina-alue. Alle kymmenen prosenttia lentoyhtiön matkustajaliikevaihdosta tuli alueelta vuonna 2024.
Yhtiöön vaikuttaa enemmän mahdollinen öljyn ja sitä kautta lentopolttoaineiden hintojen nousu. Viime päivien rajumpien liikkeiden jälkeen hinnat ovat asettuneet samalle tasolle kuin huhtikuussa.
– Jos oletetaan, että polttoainehinnat pysyisivät tällä mukavan matalalla tasolla, se lähtökohtaisesti hyvin tukee lentoyhtiöiden kannattavuutta lippujen hintojen pysyessä ennallaan kun laskee noin 10–15 prosenttia säästöä Finnairinkin vuotuiseen noin 900 miljoonan euron polttoainelaskuun, Ilvonen toteaa.
Matalampien polttoaineen hintojen lisäksi lentoyhtiöiden tilannetta parantaa se, että matkustuskysyntä on ollut kasvussa ja lentolippujen hinnat ovat mahdollisesti jo tasaantumassa. Finnairin matkustajakäyttöasteissa on vielä reippaasti nousuvaraa, ja yhtiöllä on hyvä mahdollisuus parantaa kannattavuuttaan, mikäli koneita saadaan täytettyä enemmän.
Katseet Pohjois-Amerikassa
Ilvosen mukaan Finnairin todennäköisin kasvu tulee pidempien matkojen kautta.
Finnairin matkustajaliikevaihdosta reilu 40 prosenttia tulee Euroopan-liikenteestä. Toiseksi tärkeimpänä alueena on Aasia, johon suuntautuva matkustaminen on kärsinyt Venäjän ylilentokiellosta. Lentomäärät eivät ole vielä yltäneet koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan.
Ilvonen arvioi, että Aasiasta on mahdollista saada vielä vähän kasvua, mutta Pohjois-Amerikasta tulee olemaan merkittävämpi kasvumarkkina lähivuosina.
Tällä hetkellä noin 10 prosenttia Finnairin matkustajaliikevaihdosta tulee Pohjois-Atlantilta. Yhtiö on panostanut voimakkaasti Atlantin kapasiteetin kasvattamiseen. Toistaiseksi matkustajamäärät ovat kasvaneet hitaammin, ja matkustajakäyttöasteissa on vielä reippaasti nousuvaraa.
– Nähtäväksi jää, alkaako kysyntä nyt kesäkaudella tulla ripeämmin perästä, Ilvonen sanoo.
Finnair kertoi ensimmäisen neljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä, että yhtiö ei ole huomannut, että Yhdysvaltojen poliittinen tilanne olisi saanut matkustajia boikotoimaan maahan matkustamista.
Myöskään yhtiön kevään aikana julkaisemista liikennetiedoista ei näkynyt, että kiinnostus Yhdysvaltoihin olisi ainakaan toistaiseksi hiipunut, vaan matkustajamäärät olivat kasvaneet vertailukaudesta.
Lisäksi Yhdysvaltain suurimmat lentoyhtiöt kertoivat aiemmin keväällä Pohjois-Atlantin-liikenteen vetävän edelleen, vaikkakin Yhdysvaltain sisäisillä reiteillä oli hiljaisempaa. Eli vaikka eurooppalaisten into matkustaa Yhdysvaltoihin saattaa olla laskenut, ovat monet yhdysvaltalaiset edelleen viime kesän tapaan kiinnostuneet Euroopan-matkoista, Ilvonen kertoo.