Elämme nyt hetkessä, jota voisi verrata teollista vallankumousta vastaavaan tilanteeseen. Kyse on tekoälyn ja koneiden vyörystä elämäämme, joka vavisuttaa perinteisiä käsityksiä työstä ja sen arvosta.
Kuunnellessani ihmisiä olen huomannut sen, että yllättävän moni vielä vähättelee sitä mahdollisuutta, että tekoäly voisi jonain päivänä yhdessä korkean teknologian kanssa viedä heidän työnsä. Tämä kintaalla viittaaminen asialle on sikäli outoa, koska kysymys ei ole enää siitä onko ihmistyövoiman korvaamisen mahdollistava teknologia olemassa vaan pikemminkin siitä, millä aikataululla ja tavalla se saapuu eri työpaikoille.
Teknologian kehittyessä olemme nähneet jo, kuinka vielä hetki sitten mahdottomalta tuntuvia työtehtäviä on voitu siirtää koneelle. Vauhti on kiihtynyt entisestään tekoälyn tultua laajempaan käyttöön esimerkiksi hakukoneiden ja muiden sovellusten kautta. Enää odotetaan vain kvanttitietokoneen laskutehon yhdistymistä siihen, jotta yhtälö olisi täydellinen.
On selvää, että yksittäinen ihminen ei voi mitenkään kilpailla hurjia datamassoja käsitteleviä tekoälytuotteita tai väsymättömiä raataja robotteja vastaan kun puhutaan puhtaasti työn tuottavuudesta – ja kaiken kukkuraksi näille koneille ei edes tarvitse maksaa palkkaa.
Sitten on vuorossa se kohtalonkysymys, joka seuraa loogisesti sitä, kun koneet ovat korvanneet ihmiset työpaikoilla. Mistä ihminen tulee silloin saamaan elantonsa, jos hänet korvataan koneilla ja tekoälyllä? Siirtyvätkö kaikki työttömät ihmiset silloin työttömyyskortistolle kilpailemaan työpaikoista koneiden kanssa? Kuulostaa absurdilta.
Jotta Suomi ja laajemmin ihmiskunta voisi selviytyä tulevasta työttömyyden aallosta, jonka teknologian jättiloikka tulee aiheuttamaan, olisi meillä oltava valmiina suunnitelma tämän elantokysymyksen ratkaisemiseksi. Oli se sitten se, että työskentelevät koneet siirtyvät veronalaiseksi, perustetaan riittävä kansalaispalkka tai että teknologisessa kehityksessä otetaan aikalisä jonkin muun ratkaisun löytämiseksi, mutta sen ratkaisun on tapahduttava pian.
Jos ihmisen arvo ja hänelle suotu arvostus toisten silmissä ovat pitkään perustuneet työntekoon ja ammattistatukseen, niin tämä koneellisten ”työntekijöiden” sisäänajo tulee varmasti tekemään ihmisarvosta puhumisen aikaisempaa tärkeämmäksi, sillä entisen kaltainen pohja työnteolta katoaa. Ainut asia mikä erottaa ihmisen koneesta on vain inhimillisyys. Se sallii meidän rakastaa toisiamme, nauraa huumorille ja luoda uutta tyhjästä, mihin kone ei koskaan pysty.
Ehkä tässä ajassa ihminen viimeinkin ymmärtää inhimillisyyden arvon ja näkee sen voimavarana rakentaessaan tulevaisuutta.
Arttu Sandqvist
Vaasa