Viime vuoden lopussa julkaistiin kysely, joka oli uutisoitu siten, että suomalaiset ekonomistit katsovat eurosta olleen Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Luin läpi kyselyn kaikki ekonomistivastaukset ja johtopäätökseni oli toinen kuin julkisuuteen uutisoitu.
Oikea vastaus on se, että Suomi ei tehnyt niitä rakenteellisia päätöksiä, jotka euroon siirtyminen olisi edellyttänyt. Tämä tuli lähes kaikissa ekonomistien vastauksissa esille. Pelkkä emupuskureiden luominen ei yksin tähän mitenkään riittänyt.
Euron ongelma oli se, että enää emme voineet valuuttakurssipäätöksillä korjata niitä virheitä, joita työmarkkinoilla tehtiin. Markka-aikanahan aina devalvoimme, kun viennin kilpailukyky oli heikentynyt työmarkkinoilla tehtyjen ylisuurten palkankorotusten seurauksena.
Tämä oli Suomen tapa vuosikymmenet. Viennin kilpailukyky korjattiin; monesti kotimarkkinoiden kustannuksella. Viimeisen kerran tätä käytettiin 1990-luvun alussa, kun markka ensin devalvoitiin ja sitten päästettiin kellumaan.
Viennin hintakilpailukyky parani hetkessä. Valuuttalainoja ottaneiden kotimarkkinayritysten näistä ratkaisuista maksama hinta sitä vastoin oli järkyttävä.
Kun Suomi liittyi euroon, jätettiin työmarkkinoidemme rakenteelliset ongelmat korjaamatta. Meillä meni tuolloin liian hyvin, että ongelmiin olisi viitsitty puuttua.
Suomessa työmarkkinoiden rakenteet eivät joustaneet maailman talouden syöksyessä syksyllä 2008.
Saksassa työmarkkinat joustivat. Vaikka sielläkin oli tehty palkankorotuspäätökset vuodelle 2009 ylisuurin odotuksin, ei tämä muodostunut ongelmaksi, koska järjestelmä jousti ja palkat Saksassa eivät nousseet 2009.
Suomessa ei talouden muuttuneeseen tilanteeseen kyetty reagoimaan. Vuodelle 2009 sovitut palkankorotukset toteutuivat, vaikka maailmantalous romahti ja sitä kautta yritysten palkanmaksukyky.
Vanha keskitetty malli, jossa työmarkkinoiden keskusjärjestöt sopivat yhden yleiskorotustason kaikille palkansaajille, ei todellakaan sovi euroaikaan.
Palkkojen ja muiden työsuhteen ehtojen, kuten työajan, on voitava joustaa talouden muuttuessa. Kun näin ei ole riittävästi ollut, ovat yritykset joutuneet hakemaan jouston vähentämällä työntekijöiden määrää.
Siirtyminen keskitetyistä palkkaratkaisuista toimialakohtaisiin palkkaratkaisuihin on oikea askel. Se on kuitenkin vain välivaihe siirryttäessä yritys- ja työpaikkakohtaiseen palkanmuodostukseen.
Palkkaratkaisun perusta ei voi olla kansantalouden tilanne tai eikä tulevaisuudessa myöskään toimialan tilanne, vaan sen on perustuttava siihen, mikä on palkanmaksusta vastaavan yrityksen tilanne.
Kansantaloudet tai toimialat eivät palkkoja yksityisellä puolella maksele, vaan yritykset.
Kiristyvä ja yhä nopeammin muuttuva kansainvälinen kilpailu haastaa suomalaiset yritykset. Jos suljemme silmämme tältä muutokselta, meidän käy huonosti.
ILKKA OKSALA