Vuodesta 1968 alkaen meillä Suomessa alettiin laittaa peltoja pakettiin, joka tarkoitti sitä, että siellä ei saanut viljellä mitään. Valtio maksoi siitä ja korvaus oli niin hyvä, että osa pienemmistä tiloista lopetti viljelyn. Tuloksena oli tuhansia hehtaareja tällaista kummituspeltoa. Osa siitä paketista on kestänyt tähän päivään asti, se on 64 vuotta, koska kaikki jatkavatkin tilat olivat liian pieniä.
Maataloustekniikan nopean kehityksen seurauksena ne olisivat tarvinneet lisää peltoa, mutta eivät pystyneet kilpailemaan valtion kanssa peltojen vuokrista. Kun näkee hömppäheinää ja vesakkoa kasvavia peltoja, alkaa korvien välissä kiehua. Kun toisaalta tuodaan leipäviljaa ja hormonilihaa toiselta puolen maapalloa. Osa elintarvikkeista kuskataan lentokoneilla, jotka polttavat öljyä yli 20 000 litraa tunnissa. Siinäkö se maailma sitten pelastuu?
Nurkassa olevasta toosasta näytetään langanlaihoja lapsia, joilta puuttuu ruoka, koti ja vaatteetkin. Silloin kun peltojen paketointi alkoi, eräs töysäläinen vanhan ajan isäntä sanoi: ”Kyllä se pelto vielä joskus kysyy kunniansa perään.” Onkohan syytä epäillä, että se aika on lähellä? Tietoverkossa esiintyy lukuja, että miljardi ihmistä meidän pienellä maapallolla kärsii elintarvikepulasta.
Urho Kari
Lehtimäki, Alajärvi