Kyrön suurpitäjässä asui 1500-luvun puolivälissä muuan Jussi Antinpoika Flaaminki. Jussi Antinpojan talo seisoi peltotilkkujensa keskellä Tervajoella noin puolen kilometrin päässä Kyrönjoen rannasta, hieman erillään kylän muusta asutuksesta.
Samassa pihapiirissä asui Jussi Antinpojan veli Yrjänä. Veljekset olivat jakaneet keskenään vanhan Flaamingin kantatalon. Jussi Antinpoika oli maakauppias; ehkä ammatti oli kulkenut suvussa. Talo oli äveriäs. Talouteen kuului yhdeksän henkilöä, ja navetassa oli kahdeksan lehmää.
Emme tiedä, millainen Jussi Antinpojan ja muiden keskiaikaisten kyröläisten maailmankuva oli, sillä heidän ajatuksistaan ei ole jäänyt historiankirjoihin riviäkään. Jussi Antinpoika jätti historiaan kuitenkin geeniensä lisäksi jotain paljastavaa: talonsa nimen.
Flaaminki oli erikoinen nimi. Niin erikoinen, ettei toista Flaaminkia löydy koko Suomesta. Mistä Flaamingin talon perustaja oli kotoisin? Oliko hän poikkeus muinaisten kyröläisten kirjavassa joukossa?
Vauras ja köyhä Kyrö
Etelä-Pohjanmaan asuttamiseen liittyy monta mysteeriä. Aihe on aiheuttanut tutkijoille vuosikymmenten saatossa paljon päänvaivaa. Syitä on useita.
Suomea koskevat varhaiset kirjalliset lähteet ovat niukat ja erityisen niukat ne ovat Pohjanmaalta. Kuviota mutkistaa se, että viikinkiajalta uuden ajan alkuun myös arkeologiset löydöt ovat harvassa.
Tutkijat uskoivat pitkään Etelä-Pohjanmaan autioituneen viikinkiajalla ja asutetun uudestaan autioitumisen jälkeen pääosin Ylä-Satakunnasta käsin. Kontrasti entiseen mahtiaikaan oli räikeä, sillä Kyrönjokilaakso oli rautakaudella eli viimeistään 400-luvulta lähtien Suomen vaurainta seutua.
Muinaiset kyröläiset suurtalonpojat vaurastuivat turkiskaupalla. He hieroivat kauppaa pitkin matkojen taa, Metsä-Lappia ja Laatokan rantoja myöten. He rakensivat kivestä monumentaalisia hautoja, jonka vertaisia ei löydy mistään muualta Suomesta. Suurimmat hautaröykkiöt hipovat halkaisijaltaan kahtakymmentä metriä.
Paikan muisti
Nykytutkijat ovat valtaosin kumonneet vanhan käsityksen Etelä-Pohjanmaan autioitumisesta, mutta historiantutkimuksessa on ammottanut aukko. Etelä-Pohjanmaan asuttamisen varhaisvaiheista ei ole tehty kattavaa, nykyaikaisiin menetelmiin perustuvaa tutkimusta; edellinen kokonaisesitys on yli 70 vuoden takaa.
Nyt aukkoa astuu paikkaamaan Matti Leiviskä. Hän yrittää selvittää tuoreessa väitöskirjassaan Kyröläisten juuret keitä Kyrönjokilaakson eri osien asuttajat olivat ja mistä he tulivat. Alue oli vuosisatoja Etelä-Pohjanmaan sydänseutua: Kyrön muinainen pitäjä kattoi leijonanosan nykyistä Etelä-Pohjanmaata.
Leiviskän tutkimus kohdistuu viime vuosikymmeninä vähän ammennettuun, mutta paljon kertovaan aineistoon: paikannimiin. Leiviskän mukaan paikannimet ovat ainoa historiallista aikaa edeltävä lähdeaineisto, jota on saatavilla runsaasti ja kattavasti koko nykyisen Suomen alueelta.
– Paikannimet ovat hyvin pysyviä jäänteitä. On jopa sanottu, että ne ovat paikan muisti.
Salaisuuden verho raottuu
Kun Jussi Antinpoika Flaaminki viljeli peltotilkkujaan Tervajoella, samaa olivat tehneet useat sukupolvet seuduilla ennen häntä. Jussi Antinpojan syntymän aikoihin Kyrönjokilaakson asutus oli vanhaa ja vakiintunutta, Kyrön multiin usean sukupolven ajan juurtunutta.
Mutta kuinka vanhaa? Ja voisiko Flaaminki tai joku muu kyröläisnimi juontua jo hyvin vanhalta ajalta, röykkiöhautojen ajalta esikristilliseltä kaudelta?
Leiviskä aloitti tutkimusurakkansa pureutumalla Flaaminkiin ja muuhun seudun vanhaan nimistöön. Hän ryhtyi käymään kylä kylältä läpi nykyisen Etelä-Pohjanmaan taloja. Aikahaarukka ulottui 1540-luvulta 1600-luvun puoliväliin ja apuna olivat muun muassa vanhat veroluettelot ja kartat.
Leiviskä kertoo pyrkineensä selvittämään, mistä kukin kylän- ja talonnimi juontuu, mihin nimet perustuvat ja löytyykö niille vastineita muualta Suomesta. Urakkaan kului vuosia, mutta työ kannatti.
Kyrönjoen varsilta paljastui huikea kirjo ainutlaatuisia ja omaperäisiä nimiä, joita ei tavata missään muualla Suomessa: Hyyriä, Trontila, Sauso, Vaali, Klankki, Haltonen, Setula, Flanteri, Truutta ja monta muuta.
Leiviskä uskoo näiden nimien antavan vihjeitä seudun muinaisuudesta.
Huikea kirjo nimiä
Kyrönjokivarren ja sen sivujokien muinaiset isännät nimesivät talonsa pitkälti samalla tavalla kuin muutkin länsisuomalaiset. Nimet juonnettiin etunimistä, ammatista tai luonnosta. Usein pohjalla oli joko kristillinen, skandinaavinen, germaaninen, saksalainen tai muinaissuomalainen henkilönimi.
Muinaisruotsin Thorgot-nimi saattoi olla pohjana Turjalle, Thorista tuli Tuuri. Seinäjoen Uppa-nimen taustalla saattaa lymytä skandinaavinen miehen nimi Ubbe. Jouppi pohjaa Jaakobin skandinaaviseen muotoon Jop. Kamila voi juontua vanhasta saksalaisesta miehennimestä Gammel.
Kyröläisiä ammattinimiä olivat muun muassa ruudintekijää tarkoittava Kruutari, tynnyrintekijään viittaavat Pintari ja Lakari ja rummunlyöjää merkitsevä Trumpari ja lihanleikkaajaan merkitsevä Pitsari.
Leiviskä huomasi erilaisen nimiaineksen vaihtelevan pitäjittäin, jopa kylittäin. Esimerkiksi Vähänkyrön kirkon seudulta hän löysi hämäläiseen muuttoliikkeeseen viittaavan hämäläisnimikeskittymän.
– Mielenkiintoisinta kuitenkin on, että vierasperäiset nimet keskittyivät Kyrönjokilaakson vanhimmille asutuille alueille, rautakautisten kalmistojen liepeille ja Isonkyrön kirkon seudulle, hän sanoo.
Leiviskä teki vielä edellistäkin merkittävämmän havainnon.
Omaperäiset, laajasti Etelä-Pohjanmaalla tai pelkästään yhdessä Kyrönjokilaakson pitäjässä käytetyt nimet muodostivat valtaosan koko alueen nimistä. Leiviskän mukaan siitä voi tehdä yhden merkittävän johtopäätöksen.
Kyröläisten juuret
Edellisen kokonaisesityksen eteläpohjalaisten juurista laatinut historioitsija Armas Luukko uskoi vierasperäisten nimien kulkeutuneen Etelä-Pohjanmaalle Ylä-Satakunnan kautta sen jälkeen, kun autioitunutta seutua asutettiin uudelleen.
Leiviskä latoo Luukon 1950-luvulla esittämän teorian päälle toisenlaisen tulkinnan. Nimet eivät kulkeutuneet kiertoteitä, vaan muinaisilla suurkyröläisillä oli suorat kontaktit germaaniseen, skandinaaviseen ja saksalaiseen väestöön.
Astelivatko siis saksalaiset kauppiaat Kyrönjoen rantoja ja jättivät jälkensä nimistöön?
Mahdollisesti.
Leiviskän mukaan omaperäisten nimien keskittyminen kaikkein vanhimman asutuksen seutuville rautakautisten kalmistojen ja Isonkyrön kirkon ympäristöön viittaa siihen, että nimet ovat peräisin alueella jo rautakaudella asuneelta väestöltä, jolla oli runsaasti yhteyksiä Skandinaviaan ja nykyisen Saksan alueelle.
Osa nimistä on saattanut kulkeutua myös myöhemmin hansakaupan aikana. Hansakaupan kukoistusaikaa kesti 1200-luvulta 1340-luvulle, jolloin sen katkaisi musta surma.
– Ehkä alueella myös asui germaanista väestöä, mahdollisesti kauppiaita, jotka saattoivat aikanaan muodostaa jopa alueen yläluokan, Leiviskä ehdottaa väitöskirjassaan.
Hänen mukaansa ajatuksen Kyrönjokilaaksoa asuttaneesta germaanis-suomalaisesta sekaväestöstä väläytti jo 1920-luvulla tutkija T.E. Karsten. Teoria kuitenkin tyrmättiin aikanaan.
– Asutusnimistön valossa tämä vanha teoria ei vaikuta ollenkaan mahdottomalta.
Kaikki kyröläisnimet eivät kuitenkaan ole omaperäisiä tai ulkomaisiin yhteyksiin perustuvia. Leiviskän mukaan seudulla on paljon myös muualle Suomeen, ennen kaikkea Satakuntaan ja varsinkin Ylä-Satakuntaan viittaavia kylien ja talojen nimiä.
Hän uskoo, että Etelä-Pohjanmaa ja Ylä-Satakunta saattoivat muodostaa jossain historian vaiheessa jopa yhtenäisen kulttuurialueen, jossa puhuttiin samaa suomen murretta.
Etelä-Pohjanmaa ei autioitunut
Leiviskä sanoo tutkimustensa vahvistavan muiden nykytutkijoiden käsitystä siitä, että Etelä-Pohjanmaan asutus on jatkunut katkeamattomana näihin päiviin saakka. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen on hiljattain osoitettu olevan hyvin vanhaa. Sen uskotaan syntyneen viikinkiajalla eli juuri maakunnan oletetun autioitumisen aikoihin 800-1100.
– Etelä-Pohjanmaan nykyisen asutuksen juuret ulottuvat kauas esihistorialliselle ajalle. Alue ei ole koskaan autioitunut kokonaan, vaan uutta väestöä ja vaikutteita on tullut aina vanhan väestöpohjan päälle.
Leiviskä uskoo arkeologisten löytöjen vähyyden selittyvän pitkälti hautaustapojen muutoksella. Röykkiöhaudat saivat väistyä, kun kyröläiset alkoivat haudata omaisensa kristillisin menoin.
Entä Jussi Antinpoika?
Palataan vielä toviksi Jussi Antinpoika Flaaminkiin.
Jussi Antinpojan talo oli yksi vierasperäistä nimeä kantavista kyröläistaloista. Leiviskän mukaan nimi pohjautuu keskialasaksan sanaan vlamink, jolla viitattiin nykyisen Pohjois-Belgian ja Ranskan Flanderin germaaniväestöön. Flanderilaisiin yhteyksiin viittaa myös seudulta löytyvä Flanteri-nimi.
Keskialasaksaa puhuttiin Pohjois-Saksassa ja Alankomaiden koillisosassa 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin saakka, eli hansakaupan aikana. Jussi Antinpojan esi-isää ei voi suoraan muitta mutkitta juontaa Flaamiin, mutta talon perustajalla oli sinne melko varmasti jokin yhteys.
Ehkä hän oli Jussi Antinpojan esivanhempi, ehkä ei.
Flaaminki-nimen kantajia ei Suomessa juuri enää ole. Sen sijaan moni omaperäinen muinainen kyröläinen sukunimi jatkaa yhä eloaan, Holtit, Turjat, Tuurit, Liukot ja monet muut.
FL Matti Leiviskä väittelee Oulun yliopistosta 3.12. Väitöstilaisuutta voi seurata suorana netin kautta osoitteessa: https://oulu.zoom.us/j/61848941380.
Leiviskä tutkii väitöskirjatyössään Kyrönjokilaakson asutushistoriaa vanhimpien asiakirjalähteiden ja alueen nimistön avulla keskiajalta 1600-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Väitöskirja Kyröläisten juuret ilmestyy Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen kustantamana.
Jutun pääkuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, Samuli Paulaharjun kokoelma
Juttu on julkaistu aikaisemmin 28.11.2022. Aiheesta tehtiin toinenkin juttu: