Mutta maantieteelle ette mitään mahda. Tämän tosiasian kerrotaan Josef Stalinin tokaisseen ja sen asian kanssa pitää meidän vieläkin elää.
Tosiasia on sekin, että isovenäläiset ovat mielestään suurvallan herrakansaa. Siihen ei näytä vaikuttavan mikään kurjuus vaikka syynä miten olisivat oman hallinnon harharetket.
Miksi näin on? Erään asiantuntijan mukaan on laajan valtakunnan ihmisten enemmistö ”pönttöjä”, jotka tyytyvät mihin tahansa jos edes wodkua ja liepuskaa saa. Siis kansan enemmistö kestää vastoinkäymisiä lähes rajattomasti. Syitä on useita; monilla ei ole sensuroimatonta internetiä, saati kykyä lukea edes kyyrillisiä kirjaimia, jolloin hallinnon kertomat totuudet ovat ainut todellisuus.
Se osa kansasta, joka saa tietoa ohi sensuurin, ymmärtää pitää tiedon visusti omanaan. Siitä pitävät huolen näytösoikeudenkäynnit, joiden pohjana on kekseliäs lainsäädäntö. Sitten ovat vielä he, jotka ovat ajoissa karistaneet kotimaan pölyt jaloistaan ja odottavat muualla tilanteen mahdollista muuttumista. Epäilen, että odotuksesta tulee pitkä, sillä sen loppuminen edellyttää kansan enemmistön rohkeutta kiistää nykymeno. Se edellyttäisi oikeata vallankumousta, jollaista Venäjällä ei ole vielä nähty.
Pitääkö joku tsaarin vaihtumista Staliniin vallankumouksena? Venäjä ei ole muuttunut tuhanteen vuoteen eikä ehkä muutu seuraavaankaan tuhanteen, sanoi eräs venäjään perehtynyt henkilö.
Nyt me ”tsuhnat” (emäsika) sitten menimme riisumaan naamarimme. Pitkän pakotetun teeskentelyn jälkeen kerroimme miltä oikeasti tuntuu ja vielä julkesimme liittyä Natoon! Kiltisti alistuneesta pikkuvaltiosta tuli vihollinen.
Varmasti oli naapurin tiedossa, mitä meidät oli pakotettu nielemään, mutta että kerrankin sanoimme asiat ääneen, oli röyhkeää näytelmän säännöistä poikkeamista.
Tiedämme, kuinka kekseliäs on naapurin hallinto. Sitä eivät sido sen paremmin kansainväliset kuin luonnon- tai fysiikan lait. Kaikki on aina selitettävissä, eikä kova kotikuri houkuttele kyseenalaistamaan karkeimpiakaan valheita.
Venäjän harvainvaltaa kutsutaan myös kleptokratiaksi. En myöskään tunne toista maata, jonka perustuslaissa siunataan varastaminen. Uhkaava on sekin laki, jonka perusteella Venäjä katsoo voivansa puuttua voimatoimin kansalaistensa oletettuun kaltoinkohteluun ulkomailla. Tämän vanhan kikan avulla on useasti saatu jokin taho pyytämään apua, jota sitten on auliisti annettu. Kuusisen hallitus lienee ainut, jolta avun saanti tuli estetyksi.
Nyt olemme valinneet tien, jolta ei ole paluuta entiseen. Saanemme vielä kestää muutakin ”periaatteellista pikkupottuilua” kuin turvapaikanhakijoita rajoillamme tai ankkurin pohjaan unohtaneita paatteja.
On syytä toivoa eräänlaista uutta talvisodan henkeä tarvitessamme kekseliäisyyttä vastata naapurin odotettavissa oleviin ”pikkuilkeyksiin”. Niihin ei sentään taida kuulua avunanto joidenkin kaksoiskansalaisten väitettyihin syrjintöihin. Se apu Naton jäsenyydestä lienee.
Alkulause pitää siis paikkansa silloinkin, kun uutisissa kuullaan olleen levottomuuksia Suomen ja Kiinan välisellä rajalla.
Mielenkiintoista loppuvuotta.
Kalle Lanamäki
Vaasa