Ihmisen elo on ihmeellistä. Tänään elät taivaassa, huomenna syvällä maan alla. Pari viikkoa sitten koin kahden päivän aikana molemmat tunteet.
Ensin sain pitää sylissäni vastasyntynyttä ihmistainta, ensimmäistä lapsenlastani. Tunne oli sanoin kuvaamaton. Jokainen, joka tämän on kokenut tietää, millaisia tunteita se pitää sisällään. Hetki oli omien lasteni syntymän jälkeen yksi elämäni upeimmista.
Seuraavan päivänä putosin syvälle maan alle. Olin ehdokkaana maakuntavaaleissa. Tulos oli kohdallani täydellinen mahalasku. Kannatuksestani oli puolessa vuodessa sulanut puolet ja kahden vuoden takaisten eduskuntavaalien tuloksesta oli jäljellä kymmenesosa.
Alkoi pitkä jaakobinpaini. Pohdin, mitä olin tehnyt väärin. Tein joulukuussa valtuustoaloitteen, missä esitin, että kaupungin hallinnoimilla työpaikoilla otetaan käyttöön koronapassi. Nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan tätä mahdollistanut.
Tarkoitukseni oli hyvä ja kannatettava. Korona oli silloin ryöpsähtänyt valloilleen, mutta miljoona suomalaista ei halunnut ottaa rokotusta. Rokotus taas oli välttämätön, että tastä taudista päästäisiin eroon. Koronapassi puolestaan takaisi sen, että yhteiskunta pysyisi edes jotenkin toimintakykyisenä, mukaan lukien terveydenhoito.
Aloite sai aikaan käsittämättömän reaktion omalta viiteryhmältäni ja kannattajiltani. Sosiaalinen media, sähköpostini ja tekstiviestini täyttyivät vihapuheista, halveksunnasta ja tahallisesta väärinymmärryksestä. Tarkoitin hyvää, sain vastaani pahaa.
Suksi v...ttuun Valtamäki. Olet säälittävä raukka. Meitä on täällä iso joukko entisiä tukijoitasi, jotka emme sinua enää ikinä äänestä. Teit itsestäsi täyden pellen. Kehuu mainoksissa olevansa heikoimpien puolella, puppua.
Nämä olivat omien ”kavereitteni” kommentteja lievimmästä päästä.
Koronapiikin vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että se on heidän ihmisoikeutensa. Siis ihmisen perusoikeus on olla auttamatta kanssaihmisiä. Käsittämätöntä. Missä olivat niiden ihmisten ihmisoikeudet, jotka sairastuivat, jopa kuolivat tähän tautiin?
Tämä oli yksi henkilökohtaisen mahalaskuni syy. Olen 20 vuotisen poliittisen urani aikana yrittänyt olla heikompien puolella, kirjoittanut aiheesta kirjan, ottanut julkisesti kantaa ja auttanut kymmeniä vaikeuksiin joutuneita kanssaihmisiä. Usein ajatukseni on ymmärretty väärin.
Palaan lopuksi pieneen pojantyttäreeni. Hän katsoi minua pitkään suurilla silmillään tietämättä maailman raadollisuudesta. Hän luottaa vielä kauan meihin aikuisiin ja on meistä riippuvainen. Meidän tulee toimia vastuullisesti, oikeudenmukaisesti ja loppuun asti totuudesta kiinni pitäen.
Olen huolissani yhteiskunnallisesta kehityksestä, missä itsekkyys ja oman edun tavoittelu nousevat entistäkin merkittävämpään roolin.
Erkki Valtamäki
emeritus toimittaja, tietokirjailija
kaupunginvaltuutettu (ps)