Uskomaton tunnemyrsky! Elämä muuttui kertarysäyksellä! Mikään ei ollut kuin ennen! Itkin ja nauroin yhtä aikaa!
Näin tuoreet isät saattavat kuvailla kokemustaan lapsen syntymästä. Lapsen syntymä on jotakin, joka muuttaa koko elämän. Se muuttaa miehenkin identiteettiä. Mutta miltä sen sitten pitäisi tuntua?
Minulle tunnemyrskyä ei koskaan tullut. Istuin pitkään aivan hiljaa keskoskaapin vierellä ja tuijotin poikaani. Tunsin toki rakkautta, läheisyyttä ja halua hoivata lasta, kyynelkin jostain vierähti, mutta myrsky? Ei. Olin täysin rauhallinen.
Minä ruokin lastani, pidän huolta. Minä leikin hänen kanssaan, nauran, pidän sylissä, vaihdan vaippoja. Tunnen hyvin hyvin voimakkaasti häntä kohtaan. Ikävöin kun en ole hänen luonaan.
Mutta tunnemyrsky? Ei kuulosta tutulta.
Nykyisin on muodikasta puhua niin sanottua psykopuhetta. Se tarkoittaa sitä, että tavalliset tunteet psykologisoidaan, ilmiöidään. Niille annetaan jokin nimi ja niitä analysoidaan. Voi pojat, että niitä analysoidaankin. Psykopuheelle alistetut tunteetkin ovat kuin suoritteita ja velvollisuuksia.
Gilmoren tytöt -tv-sarja oli hieno esimerkki psykopuheesta. Siinä ihmiset olivat niin etuoikeutettuja, että heillä oli aikaa ja mahdollisuus oikeiden ongelmien puuttuessa tehdä ongelmia aivan tavallisista tunteistaan ja analysoida niitä loputtomiin. Päättymättömän tunnepuheen vuoksi sarjan käsikirjoitukset saattoivat olla kahdeksankymmentäsivuisia, siinä missä tyypillisen neljäkymmentäminuuttisen draamasarjan vuoropuhelut mahtuvat neljäänkymmeneen sivuun.
Sodan kokeneiden sukupolvien sanotaan olevan hiljaisia tunteistaan. Nykyään taas meillä kaikilla on Facebook-kavereita, jotka jakavat päivittäin psykopuhetta ja neuvoja siitä, miten olla kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja miten puhua niistä. Ylipäänsä sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että kaikilla on koko ajan jokin olo päällä ja se täytyy jakaa kaikille muille.
En toki halua sanoa, että tunteista ei pitäisi puhua. Ilman muuta pitää. Mutta kenties tunteista puhumisen taitoon voisi sisältyä myös rajaamisen taito ja kyky arvioida sitä, milloin puhe ongelmasta on itsessään ainoa ongelma. Tähänkin me kai tarvitsemme toisiamme: sinä sanomaan minulle että enemmän ja minä sinulle että vähemmän, me sanomaan että sopivasti.
Tero Hannula
kirjailija ja tuore isä