Elämme Suomessa, seitsemän kertaa peräkkäin luokiteltuina maailman onnellisimmiksi: toistaiseksi olemme itsenäinen, tunnetusti sisukas ja länsimaisen perussivistyksen saanut kansa ja voimme ainakin osittain vielä päättää asioistamme. Kaikki eivät kuitenkaan ole onnellisia, parannettavaa vielä riittää!
Sisäistä kuohuntaa on havaittavissa ja tulevaisuudennäkymät yleisesti ottaen ovat kuitenkin epävarmat, jonka vuoksi Naton ja Amerikan turvaa on asioitu suojaksemme!
Pesämunasta, eli aljäämäisestä valtionkassasta ei riitä varoja kaikkiin voimakkaasti paisuneisiin tarpeisiin, vaikka ahdingossakin olevien etuuksia on leikattu ja veroja korotettu. Uusia munia, eli tuottavaa työtä, menestyviä vientituotteita, omavaraisuutta, omien luonnonvarojen, turpeenkin, parempaa hyödyntämistä jne., eli bruttokansantuotetta olisi hoksattava kasvattaa. Enemmistön on tehtävä tuottavaa työtä, että saadaan loisetkin elätettyä!
Viisaimmat ymmärtävät myös, että jos kuvaannollisesti pesemme toistemme selkiä kovalla palkalla, sillä on työllistävä vaikutus, mutta toiminta ei lisää yhteiskunnanallista tuottoa. Toisaalta on niin, ettei hyvinvointia voi loputtomiin lisätä, yläluokankin olisi tyydyttävä kohtuullisuuteen, ja heiltä, joiden palkkataso on tavalla tai toisella nostettu ns. ”pilviin”, pitäisi saada siirrettyä jonkinasteista tulontasausta niille raskaan työn raatajille, mitättömien eläkkeiden saajille ym., jotka sinnittelevät puutteessa, toimeentulorajan alapuolella!
Terveydenhuolto on meillä tulevaisuutta ajatellen vaikeasti ratkaistava kysymysmerkki, mutta muitakin on: Ennallistamisasetuksen kansallinen toteutus on yksi sellainen; siihen liittyen maa-ja metsätalous mitä ilmeisimmin tulee olemaan suuri häviäjä. Maatalous -ja maaseutuyrityksistä nykyiselläänkin vuosittain joka kymmenes lopettaa toimintansa, mutta kansallisen ennallistamisen jälkeen määrä moninkertaistuu.
Korkean elintason ylläpitämiseksi maan hallitukset jatkuvasti kattavat alijäämää velkarahalla. Paineet nykyhallituksellakin ovat kovat!
Ei ole ihme, että ympäristöministeri on jättämässä politiikan, taannoinen maatalousministeri totesi viljelijäveljiensä aseman parantamisen toivottomaksi, ”heitti pyyhkeen kehään” ja nyt valtionvarainministeri tuskailee henkisen luhistumisen partaalla. Musertavien paineiden litistyksessä monet tarvitsevat vapauttavaa sairaslomaa.
Sen voi yhteenvetona todeta, että voittopuolisesti ongelmia on hyviä tapauksia enemmän, eikä nykyinen idänpolitiikkamme ole ongelmista pienimpiä.
Hallituksen puolustusselonteko on hätkähdyttävä ja synkältä kuulostava: ”Suomi varautuu vuosia kestävään laajaan sotaan!” Lööpit ja uutisointi ovat sodanuhkaa täynnä, joka ilman muuta vaikuttaa kansalaisten tulevaisuuden odotuksiin negatiivisesti. Nykyinen sotaa kokematon Suomen valtionjohto näyttää omaksuneen ns. varustelulinjan, luottaa Natoon ja Amerikkaan, antaa arveluttavan rohkeita lausuntoja, on aktiivinen osallistuja Ukrainan puolustustaistelussa ja todistaa, ettei Venäjän voimankäyttöä pysäytä kuin riittävä vastavoima!
Paasikivi ja Kekkonen aikoinaan ymmärsivät itäisen suurvallan mahdin ja totesivat kokemusperäisesti myös sen, ettei sotimalla asioita saada kuntoon, vaan on valittava diplomatian ja yhteistyön linja. Sodassa ei ole muita kuin häviäjiä, olipa sitten kysymys kummasta osapuolesta tahansa!
Itämeren alueella on jo käynnistynyt ilmeinen hybridisota, mutta ennenkuin ohjukset rupeavat täällä lentelemään, ehkä vielä olisi jotain tehtävissä diplomatian keinoin.
Jorma Mäki-Jussila
Peräseinäjoki