Kun aurinkoiset kesäillat kääntyvät sateeksi ja illat muuttuvat hämärämmiksi, huomaamme viimeistään, että syksy on saapunut pikku-Pohjolaamme.
Ainoastaan syysruskasta ja kaamossäästä tätä vuodenaikaa ei kuitenkaan tunneta, vaikkakin niitä voidaan pitää rakkaan lapsemme synonyymeinä.
Meille ihmisille muutos kesästä syksyyn merkitsee ennen kaikkea uuden alkua: Jotkut palaavat kesälomalta töihin, ja toiset suuntaavat takaisin opinahjoonsa. Osa aloittaa uudessa työssä tai oppilaitoksessa.
Arkiaskareihin paluu saattaa aluksi tuntua kankealta puurtamiselta, mutta monet voivat myös kokea euforiaa jännittävistä uusista mahdollisuuksista. Lopulta me ihmiset sopeudumme uuteen alkuun suorastaan kiitettävin arvosanoin.
Harva se päivä nykyajan ihmisillä on – kliseisesti ilmaistuna – monta rautaa tulessa. Puhelin pirisee taustalla, kun sähköpostiin pitäisi vastata. Loputtomat aikamääreet saavat itse kunkin kokemaan suorituspaineita.
Ei liene perusteetonta kysyä, olemmeko me ihmiset liian sopeutuneita tällaiseen vauhdikkaaseen työ- ja opiskeluympäristöön. Sellaisen vaikutelman voi saada, kun seuraa yhteiskunnan hyvinvointikeskustelua tai keskustelee tuttavansa kanssa jonninjoutavaisista.
Kaukaiset esi-isämme Afrikan ruohosavanneilla pystyivät sopeutumaan uusiin olosuhteisiin suhteellisen nopeasti. Tämä voi kuitenkin koitua meidän kohtaloksemme silloin, kun nykyisenkaltainen arki aiheuttaa meille pitkäaikaista kuormitusta.
Vaikka emme kaikkeen kuormaan voikaan itse vaikuttaa, on meillä jokaisella vastuu omasta psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistamme. Pidetään huolta myös toisistamme uuden alun alkaessa!
Ja ai niin, kyllä vihreä metsämmekin kohtaa uuden alun syksyllä: lehtivihreä varastoidaan puun runkoon, ruskavärit tulevat esiin ja lehdet tippuvat. Puita ja ihmisiä erottaa kuitenkin se, että meidän ei tarvitse pudottaa lehtiämme, jotta voisimme kasvattaa ne uudelleen paremman kasvukauden aikana. Sen sijaan pidämme toisistamme huolta myös niinä vaikeina kaamosaikoina.
Jesse Kurunsaari
Lääkäriopiskelija
Uumajan yliopistosta