Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa vastakkainasettelu hallituksen ja opposition välillä on liian kärjistynyttä.
Hallitus puhuu talouden välttämättömästä tasapainottamisesta, kun taas oppositio kantaa perusteltua huolta heikommassa asemassa olevien toimeentulosta ja leikkausten vaikutuksista kotimaiseen kysyntään.
Vaikka kritiikki on osa demokratiaa, on tärkeää tarkastella nykyisiä toimia laajemmin. Mitä nämä päätökset tarkoittavat Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta?
On totta, kuten oppositio esittää, että sosiaaliturvaan ja palveluihin kohdistuvat leikkaukset tuntuvat monen kansalaisen arjessa välittömästi.
Kriitikot ovat oikeassa siinä, että pelkkä säästäminen ei luo kasvua. Kuitenkin hallituksen ajamat työelämän ja verotuksen rakenteelliset uudistukset on nähtävä osana laajempaa pelastusoperaatiota. Niiden tavoitteena ei ole kurjistaminen, vaan sen perustan vahvistaminen, jolle koko hyvinvointivaltiomme on rakennettu.
Työmarkkinauudistukset herättävät vastustusta, ja moni pelkää työelämän pelisääntöjen murtumista. Opposition vaihtoehto on usein painottanut maltillisempaa tahtia ja sopimiseen perustuvaa linjaa.
On kuitenkin kysyttävä, onko meillä enää aikaa odottaa? Pohjoismainen hyvinvointimalli vaatii poikkeuksellisen korkean työllisyysasteen, jota emme ole saavuttaneet vanhoilla rakenteilla.
Nykyiset uudistukset ovat pyrkimys tuoda Suomi samalle viivalle muiden Pohjoismaiden kanssa, jotta palvelumme voidaan rahoittaa myös 2030-luvulla.
Verotuskeskustelua on hallinnut huoli tuloerojen kasvusta. Hallituksen linja, joka painottaa työnteon kannustimia, tähtää dynaamiseen talouteen. Jos emme onnistu houkuttelemaan investointeja ja kannustamaan jokaista kynnelle kykenevää työhön, veropohjamme murenee lopullisesti.
Tällöin opposition kuuluttama oikeudenmukaisuus jää pelkäksi sanaksi, kun valtiolla ei ole enää varoja huolehtia kenestäkään. Tarvitaan keskustelua siitä, missä menee oikeudenmukaisuuden raja esimerkiksi työn ja yrittämisen verotuksessa.
Poliittinen päätöksenteko on tasapainoilua lyhyen aikavälin kivun ja pitkän aikavälin kestävyyden välillä.
Opposition tarjoamat vaihtoehdot, kuten veronkorotukset tai hitaampi sopeutustahti, voisivat pehmentää iskua juuri nyt, mutta saattaisivat samalla siirtää laskun yhä raskaampana tuleville sukupolville.
Kysymys on siis siitä, halutaanko pikavoittoja kaikki–mulle–heti-periaatteella, vai haluammeko ajatella ensisijaisesti lastemme ja lastenlastemme hyvinvointia?
Äänestäjien omatunto on harvinaisen suuressa roolissa tulevissa vaaleissa. Jokainen päättäköön tykönään itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä. Itsekäs linja näyttää olevan gallupien mukaan tällä hetkellä niskan päällä.
Nykyisen hallituksen onnistumista ei tule mitata vain tämän päivän gallup-luvuilla, vaan sillä, millaisessa kunnossa Suomi on kymmenen vuoden kuluttua.
Jos nyt uskalletaan tehdä vaikeat, mutta välttämättömät työelämän ja julkisen sektorin korjausliikkeet, olemme turvanneet hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden. Se on suurin palvelus, jonka voimme tulevaisuuden veronmaksajille tehdä.