Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin itsenäisyyspäivän puhetta jouduttiin lykkäämään tunteja kovan ukonilman takia.
Trump piti lopulta puheensa varhain aamulla Suomen aikaa. Hän tervehti yleisöä lavalta vaimonsa Melania Trumpin kanssa.
Yhdysvaltojen 250. itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien päänäyttämönä toimi Washingtonin National Mall -puisto. Puisto oli aiemmin määrätty aiemmin tyhjennettäväksi yleisöstä lähestyvän rajuilman takia.
Lähes 40 minuuttia kestäneessä puheessaan Trump ylisti Yhdysvaltoja ja sanoi kommunismin uhkaavan maata syövän tavoin. Trump myös puolusti aselakeja. Puheessa ei ollut odottamattomia ulostuloja.
– Amerikka on tullut takaisin, ja me haluamme pitää Yhdysvallat mahtavana, hän sanoi muiden muassa CNN-kanavan suorana lähettämässä puheessa.
– Yhdysvaltojen voima ei ole sellainen asia, että sitä pitäisi hävetä. Olemme siitä hyvin, hyvin ylpeitä. Tämä maa on ollut suurin oikeutta ja rauhaa ajanut voima maailmassa, hän sanoi.
"Kommunismi on kuin syöpä"
Trump sanoi, että kommunismi oli taas kylmän sodan jälkeen "nostanut rumaa päätään" Yhdysvalloissa maan taisteltua sitä vastaan kyseisen sodan aikana.
– Kommunismi on kuin syöpä. Se on leikattava, ja se on leikattava pois nopeasti.
Lavalle tuotiin Yhdysvaltojen sodissa sotineita veteraaneja, joista vanhin oli 107-vuotias. Trump kiitti heitä ja sanoi Yhdysvaltojen olevan heistä ylpeä.
Trumpin kannattajat ottivat puheen vastaan lämmöllä.
– Me rakastamme Trumpia, ja me rakastimme hänen puhettaan, sanoi vaimonsa kanssa Virginiasta matkustanut 70-vuotias Richard Sullivan uutistoimisto AFP:lle.
– Hän kävi läpi suurenmoisen historiamme ja hänellä oli viesti täällä olleille veteraaneille. Hän saa meidät ylpeiksi amerikkalaisuudestamme, Sullivan sanoi yllään Freedom 250 -paita.
Puheen jälkeen alkoi suuri ilotulitusnäytös, jonka Trump oli luvannut olevan kaikkien aikojen suurin maailmassa.
Ennätyshelle ja rajuilma
Tilaisuus pidettiin ennätyksellisen korkeassa kuumuudessa. Uutistoimisto AFP:n mukaan pääkaupungissa lämpötila nousi 39,4 asteeseen, mikä on mittaushistorian korkein lukema 4. heinäkuuta.
Säävaroituksen piiriin Yhdysvalloissa kuului itsenäisyyspäivänä kaikkiaan 160 miljoonaa yhdysvaltalaista, kertoi maan kansallinen sääpalvelu.
Osa yleisöstä ei ollut palannut tapahtumapaikalle puiston tultua tyhjennetyksi rajuilman takia, ja Trumpin puheen aikana yleisössä näkyi olevan väljyyttä.
Uutiskanava CNN:n mukaan tapahtuman järjestäjät olivat kehottaneet ihmisiä hakeutumaan suojaan läheisiin rakennuksiin, kunnes puisto avattaisiin jälleen.
Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia oli jo aiemmin jouduttu jo karsimaan rajujen helteiden vuoksi. Esimerkiksi Washingtoniin suunniteltu paraati päätettiin perua.